Retoriikka Yhdysvalloissa on viime vuosina ottanut uusia kierroksia.

Äärivasemmiston toteuttamat terroristiset hyökkäykset ovat tänä vuonna Yhdysvalloissa korkeammalla tasolla kuin äärioikeiston vastaavat.

Vasemmistolainen väkivalta on lisääntynyt ajatushautomo Center for Strategic & International Studiesin (CSIS) tekemän selvityksen mukaan sen jälkeen, kun Donald Trump nousi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2016. Vuosi 2025 on ensimmäinen yli 30 vuoteen, jolloin äärivasemmalta on tehty enemmän iskuja kuin äärioikealta.

Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen tutkijatohtori Niko Heikkilän mukaan viimeisen vuosikymmenen aikana verkossa tapahtuvasta radikalisoitumisesta on tullut trendi.

– Ensin sitä tapahtui nimenomaan oikeistossa ja myöhemmin koronapandemian aikaan erityisesti nuorilla miehillä, joilla oli erilaisia ongelmia.

Vuosien kuluessa verkossa toimivat liikkeet ovat löytäneet tiensä enenevissä määrin myös kaduille. Heikkilä kuitenkin muistuttaa, ettei väkivallanteoilla läheskään kaikissa tapauksissa ole suoria yhteyksiä mihinkään organisaatioon tai järjestäytyneeseen liikkeeseen.

– Motiivit eivät aina ole kauhean selkeät, vaan enemmän sieltä täältä poimittuja ideoita.

Nyt nähtävän radikalisoitumisen tarkemmat syyt ovat tutkijatohtorin mielestä epäselviä. Kun vasemmiston harjoittama väkivalta esimerkiksi 1960–70-lukujen taitteessa oli korkealla tasolla, löytyi motiivi siihen ainakin ulkopolitiikasta.

– Väkivalta liittyi eniten Vietnamin sodan vastustamiseen. Uusvasemmiston radikaalit tekivät pommi-iskuja muun muassa valtion hallinnoimiin tai sotaan kytköksissä olevien rakennuksiin.

Tänä vuonna nähdystä käänteestä huolimatta vasemmistoterrorismi ei kuitenkaan ole yhdysvaltalaislehti The Atlanticin mukaan läheskään yhtä yleistä kuin se oli 1960–1970-luvun taitteessa.

Musta blokki

Vasemmiston organisoitumisen taso on tutkijatohtorin mukaan oikeiston ekstremismiryhmiä löyhempää.

– Tietysti on esimerkiksi Antifa, joka ei ole myöskään organisaatio, vaan nimenomaan hylkää organisoitumisen. Liikkeen sisällä on kuitenkin tällainen musta blokki, joka on ollut paikalla erilaisissa mielenosoituksissa.

Joukko Trumpia vastustaneita Antifa-mielenosoittajia kuvattuna Philadelphiassa vuonna 2017. AOP

Musta blokki on mielenosoittajien taktiikka, jota on käytetty ympäri maailmaa. Sen osallistujat yhdistetään usein äärivasemmistoon, kuten anarkismiin, anarkokommunismiin tai globalisaation vastaiseen liikkeeseen. Sitä käyttää myös äärioikeisto.

Taktiikan perusidea on, että mielenosoittajat käyttävät mustia vaatteita, hiihtomaskeja, huiveja, aurinkolaseja tai muita kasvoja peittäviä ja suojaavia varusteita.

Tarkoituksena on peittää mielenosoittajien henkilöllisyys sekä poliisilta että poliittisesti erilaisilta järjestöiltä vaikeuttamalla osallistujien erottamista. Maskeilla on tarkoitus suojautua myös pippurisumutteelta.

– Tämä vasemmiston blokki on ollut radikalisoituneempi ja käyttänyt myös väkivaltaa, mutta se on tyypillisesti ollut enemmän omaisuuteen kuin henkilöön kohdistuvaa, Heikkilä sanoo.

Tutkijatohtori ei kuitenkaan osaa sanoa, kuinka vahvasti viimeaikaiset väkivallanteot kytkeytyvät mihinkään laajempaan liikehdintään tai organisaatioon.

Väkivallan uhkaa

Retoriikka Yhdysvalloissa on viime vuosina ottanut uusia kierroksia ja se on näkynyt paitsi oikeistossa, myös Trumpin hallintoa vastustavien kielenkäytössä. Puhe on muuttunut radikaalimmaksi ja väkivallalla uhkailu etenkin verkossa yleistynyt.

– Vaikka retoriikka on radikaalimpaa ja väkivallalla uhkailu yleistä etenkin verkossa, niin se ei kuitenkaan aina käänny suoraan väkivaltaiseen toimintaan. Muutenhan väkivallantekoja tapahtuisi vielä paljon enemmän, Heikkilä muistuttaa.

CSIS arvioi omassa selvityksessään, että Yhdysvaltain konfliktiherkempi poliittinen ilmapiiri ja MAGA-liikkeen laajeneminen näyttävät uudelleen aktivoineen väkivaltaisia vasemmistolaisia ääriryhmiä.

Ajatushautomo huomioi, että vasemmistolaisten iskujen lisääntyminen erottuu tänä vuonna erityisen selvästi, koska oikeistolaisten tekemät iskut ovat vähentyneet jyrkästi. CSIS kirjoittaa, että taustalla olevat syyt ovat vielä toistaiseksi spekulatiivisia.

– Yksi mahdollinen selitys on, että monet vääryydeksi koetut teemat, joita väkivaltaiset oikeistolaiset ääriliikkeet ovat aiemmin ajaneet – kuten abortin vastustus, maahanmuuttovihamielisyys ja epäluulo valtion virastoja kohtaan – ovat nyt Trumpin ja hänen hallintonsa omaksumia, ajatushautomo arvioi.

Sotilaat kaduille

Yhdysvaltain presidentti määräsi kansalliskaartilaiset Washingtonin kaduille elokuussa. ZumaWire / MVPHOTOS

Presidentti Trump on käynnissä olevan presidenttikautensa aikana määrännyt kansalliskaartin sotilaita kaduille useampaan kaupunkiin. Toimea on perusteltu muun muassa turvattomuudella, mutta kaupunkien valinnassa on nähtävissä myös valikoivuutta.

– Melkein kaikissa isoissa ja keskisuurissa kaupungeissa on väkivaltarikollisuutta, mutta Trump selkeästi kohdistaa näitä toimia pelkästään liberaaleina pidettyihin kaupunkeihin.

Tutkijatohtorin mukaan taustalla ovat poliittiset syyt, joilla hallinto pyrkii selittämään väkivaltarikollisuuden nimenomaan liberaalien kaupunkien ongelmana.

– Näin se ei tietenkään ole, vaan korkeaa väkivaltarikollisuutta esiintyy niin liberaaleissa kuin konservatiivisissa osavaltioissa.

Vasemmistossa yleistyneen radikalisoitumisen taustalla saattaa tutkijan mukaan olla tietynlainen tulevaisuudenuskon puute ja sisäisten jakolinjojen kasvu.

– Poliittiset vastustajat nähdään enemmän vihollisina kuin pelkästään poliittisina vastustajina. Tietynlainen radikalisoituminen suhteessa toiseen puolueeseen ja poliittisesti eri mieltä oleviin.

Yhdysvalloissa on nähty jo pidemmän aikaa molemmin puolin ja yhä enenevissä määrin sellaista kehitystä, ettei haluta esimerkiksi olla parisuhteessa tai edes asua samalla alueella eri mieltä olevien kanssa. Tutkijan näkymä ainakaan lähitulevaisuudesta ei ole erityisen valoisa.

– Kovin nopeasti tämä kehitys ei välttämättä ole taittumassa.

Viimeksi eilen sunnuntaina uutisoitiin mormonikirkossa tapahtuneesta ammuskelusta Michiganissa, jossa kuoli ja loukkaantui useita ihmisiä. Presidentti Trump on kuvaillut Truth Social -alustallaan tapahtumaa kammottavaksi. Hänen mukaansa kyse oli ”taas yhdestä hyökkäyksestä kristittyjä vastaan”.

Paikallista aikaa sunnuntai-iltaan mennessä teon motiivista ei ollut vahvistettua tietoa, eivätkä viranomaiset ole NBC Newsin mukaan ainakaan toistaiseksi lausuneet, että epäillyn poliittiset näkemykset olisivat vaikuttaneet teon taustalla.

– FBI johtaa nyt tutkintaa ja tutkii tapausta kohdistuneena väkivallantekona, sanoi liittovaltion poliisin Detroitin kenttätoimiston vastaava erikoisagentti Reuben Coleman.