Israelin pääminiseri Benjamin Netanjahu ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puhuivat maanantaina lehdistölle Lähi-idän rauhansuunnitelmasta.

Israelin pääminiseri Benjamin Netanjahu ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puhuivat maanantaina lehdistölle Lähi-idän rauhansuunnitelmasta.

Kuva: Andrew Caballero-Reynolds / AFP / Lehtikuva

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kertoi maanantaina Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa tukevansa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin rauhansuunnitelmaa Gazaan. Hänen mukaansa keskustelussa Trumpin kanssa otettiin merkittäviä askeleita Gazan rauhan edistämiseksi.

– Hamas riisutaan aseista. Gazasta tulee demilitarisoitu. Israelilla säilyy vastuu turvallisuudesta, mukaan lukien turvavyöhyke aina nähtävissä olevaan tulevaisuuteen saakka. Ja lopuksi Gazaan tulee rauhanomainen siviilihallinto, jota ei johda sen paremmin Hamas kuin palestiinalaishallintokaan, Netanjahu sanoi.

Äärijärjestö Hamas on hallinnut Gazaa ja palestiinalaishallinto puolestaan Länsirantaa.

– Jos Hamas hylkää suunnitelmanne, herra presidentti, tai jos he väittävät hyväksyvänsä sen, mutta käytännössä toimivat sitä vastaan, Israelin on vietävä työ loppuun itse. Tämä voidaan tehdä helpolla tai vaikealla tavalla, mutta se tullaan tekemään, pääministeri vakuutti.

Trumpin mukaan äärijärjestö Hamas ei ole vielä hyväksynyt suunnitelmaa. Trump sanoi kuitenkin uskovansa, että Hamas tulee suostumaan.

Rauhansuunnitelmassa Trump johtaisi itse Gazan väliaikaishallintoa, eikä gazalaisia pakotettaisi siirtymään pois Gazan kaistalta.

Netanjahu varoitti, että jos Hamas ei suostu suunnitelmaan, ”Israel hoitaa asian itse”.

– Haluan myös kiittää pääministeri Benjamin Netanjahua, joka on suostunut suunnitelmaan ja joka luottaa siihen, että työskentelemällä yhdessä voimme lopettaa kuoleman ja tuhon, jota olemme nähneet niin monta vuotta, Trump sanoi yhdessä Netanjahun kanssa pitämässään lehdistötilaisuudessa.

– Toivon, että voimme saada aikaan rauhansopimuksen. Jos Hamas hylkää sopimuksen, mikä on aina mahdollista, he ovat yksin, kaikki muut ovat hyväksyneet. Minulla on kuitenkin sellainen tunne, että saamme positiivisen vastauksen, presidentti jatkoi.

Israelin presidentti Benjamin Netanjahu kuvattiin puheenvuoronsa aikana YK:n yleiskokouksessa viime viikolla.

Israelin presidentti Benjamin Netanjahu kuvattiin puheenvuoronsa aikana YK:n yleiskokouksessa viime viikolla.

Kuva: Charly Triballeau / AFP / Lehtikuva / arkisto

Netanjahu pyytää anteeksi iskua Dohaan

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu pyytää anteeksi Qatarin pääministeriltä maansa syyskuussa tekemää iskua Qatarin pääkaupunkiin Dohaan. Asiasta kertoo nimettömänä pysyvä diplomaattilähde uutistoimisto AFP:lle.

Netanjahu puhui Qatarin pääministerin kanssa puhelimitse maanantaina Valkoisessa talossa, jossa Netanjahu on vierailulla. Puhelun järjesti Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Diplomaatin mukaan Netanjahu kertoi katuvansa Qatarin suvereniteetin rikkomista sekä iskusta aiheutunutta qatarilaisen turvamiehen kuolemaa.

Valkoisen talon mukaan Netanjahu lupaa olla iskemättä Qatariin uudestaan.

Syyskuisen iskun kohteena oli Dohassa aseleponeuvotteluihin osallistunut äärijärjestö Hamasin johto. Iskussa sai surmansa kuusi ihmistä, joista kukaan ei kuulunut Hamasin johtoon.

Aiemmin Netanjahu ei ole osoittanut katumusta iskusta. Trump sen sijaan sanoi aiemmin olevansa tyytymätön iskuun. Trumpilla on läheiset välit Qatarin kanssa.

Päivitetty kauttaaltaan ja lisätty tiedotustilaisuuden tietoja 29.9. kello 21.47, 22 ja 22.55