Näyttelijä Nicke Lignell on kertonut kuulumisistaan Syke-sarjan pressitilaisuudessa Seiska-lehdelle. Mies on esittänyt omalaatuista kirurgia Jari Valkjärveä sarjassa jo monen tuotantokauden ajan.
Mies kertoo, että töitä on ollut näyttelijänä melko vähän lukuunottamatta Sykettä.
– Kevät oli jo heikko ja kesä ok, mutta tämä syksy on taas tällaista outoa. Tiedossa on vain vähän pikkukeikkoja, Nicke sanoo.
Hän myöntää suoraan vanhenevansa. Tämä näkyy myös siinä, ettei hän uskalla enää liikkua samalla tavalla kuin ennen.
Puolitoista vuotta sitten Lignell loukkaantui padelia pelatessaan. Tapaturmassa meni akillesjänne poikki. Akilleksen kuntouttaminen voi olla pitkä prosessi ja kivut kovia. Nyt vamma on jo parantunut, mutta Nicke sanoo Seiskalle kärsivänsä jonkinlaisesta pelosta ja ”henkisestä kynnyksestä”.
– Akillesjänne itsessään ei enää vaivaa, mutta se pelko. Eli henkisesti vaivaa, Nicke selittää.
”Tv-kirurgi” sanoo hoitavansa kuntoaan nykyisin ennemminkin kävellen.
Nicke tuntuu harrastavan eräänlaista etäkävelyä ystävänsä kanssa. Hän soittelee Norjassa asuvalle ystävälleen, joka myös kävelee samaan aikaan.