Uusi elämäntapailmiö saapuu Etelä-Koreasta.

Chabakiin sopiva Hyundai Ioniq 9 tähtienkatselua varten viritettynä. Hyundai

Etelä-koreasta puskee jälleen uusi trendi, mutta tällä kertaa autoilun saralla.

Moni meistä on joskus nukkunut tavalla tai toisella autossa. Korealainen termi ”chabak” (차박) liittyy tähän, mutta vaatii tarkennuksia.

Takapenkillä matkan aikana torkkuminen ei ole chabak.

Chabak

Korealainen termi yhdistää sanat ”cha” (auto) ja ”bak” (yöpyminen).

Kyseessä on eteläkorealainen matkailuun liittyvä elämäntapa, joka tarkoittaa vapaasti käännettynä autossa leiriytymistä. Siihen kuitenkin liittyy hitaampi ja rauhallisempi rytmi.

Itse termi chabak on ollut olemassa jo pitkään, mutta se nousi suureen suosioon koronapandemian estettyä muun muassa lentomatkustelun.

Korealaiset yhdistävät tähän varsin minimalistisen lähestymistavan matkustamiseen.

Chabakin harrastajat hyödyntävät autoon sekä kulkuneuvona että majoitustilana. Erillistä hotellia ei siis varata eikä telttaa pakata mukaan.

Tämä mahdollistaa toisaalta syrjäistenkin kohteiden tutkimisen.

Valmisteluakin tarvitaan tavallista vähemmän, joten tätä hyödynnetään varsin spontaanina tapana arjen pakenemiseen.

Termiin liitetään tavallisesti lyhyet päivämatkat, joten mistään rakonvenytysurheilusta ei ole kyse. Eikä kilpavarustelua tarvita.

Suuri sähköautoa Hyundai Ioniq 9 valmisteltuna Chabak-kokemusta varten. Henri Posa

Vaikka chabak sai alkunsa Etelä-Koreassa, on sillä potentiaalia myös Euroopassa.

Kestävä, paikallista kulttuuria korostava, matkailu on selvä trendi.

Jonkinlaisen leiriytymiseen tarkoitetun tilan omaavat sähköautot tarjoavat tähän täydellisen työkalun. Näissä ilmastoinnin tai lämmityksen voi jättää koko yöksi päälle, jolloin aamullakin herää miellyttävästi miellyttävässä lämpötilassa eikä hytti ole kosteudesta umpihuurussa.

Moniin näistä saa lisäksi ostettua joko maahantuojan kautta tai verkkokaupoista kahden autoon istuvan hengen patjan, jolla majoittuminen voi olla suorastaan mukavaa.