Töölön ampuminen|Mechelininkadulla maanantai-iltana ammuttu oli 16-vuotias poika, kertoo Helsingin poliisi. Häntä ammuttiin useita kertoja, mutta hän ei ole hengenvaarassa.
Töölön Mechelininkadulla ammuttiin ihmistä maanantai-iltana, epäilee Helsingin poliisi. Uhri oli 16-vuotias poika, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm.
Uhriin osui tilanteessa useita luoteja eri puolille kehoa. Uhri ei ole hengenvaarassa, Lindholm kertoo.
Tapahtumapaikka on Mechelininkadun alkupäässä.
Ampuminen tapahtui kerrostalon porraskäytävässä, Lindholm kertoo.
Uhrin lisäksi laukauksia osui porraskäytävässä seinärakenteisiin ja asunnon oveen. Yksi laukauksista meni oven läpi asuntoon, jossa uhri oli.
Ampuminen tapahtui Lindholmin käsityksen mukaan käsiaseella. Asetta ei löydetty tekopaikalta.
Lindholmin mukaan tekijä ei ole vielä selvillä. Poliisi puhutti paikalla useita nuoria henkilöitä.
”Heiltä on estetty poistuminen, ja heitä on jututettu paikalla tilanteen selvittämiseksi. Sen jälkeen, kun on katsottu, ettei heillä ole osuutta ampumiseen, heidät on päästetty pois. Ketään ei viety poliisivankilaan.”
Lindholmin mukaan asunnossa oli paikalla useita nuoria henkilöitä. Hänen mukaansa paikalla ei ollut ”kasoittain ihmisiä”, vaan kyse oli muutamien henkilöiden seurueesta.
Hän ei ota kantaa siihen, oliko kyse huumekaupasta tai välienselvittelystä.
”Tutkinta on vasta alkutekijöissään ja jatkuu tänään [tiistaina]. Nyt selvitämme asioita kaikin mahdollisin tavoin, kuulemalla paikalla olleita ja silminnäkijöitä sekä tekemällä teknistä ja taktista tutkintaa.”
Rikosta tutkitaan tapon yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus väkivallanteosta noin kello 18.30 maanantai-iltana, poliisi tiedotti aiemmin.
Paikalle vieraili illan aikana Lindholmin mukaan ”kymmenkunta” poliisin yksikköä.
HS vieraili paikalla maanantai-illalla kello kymmenen aikaan. Paikalla oli vielä silloin viisi poliisin ajoneuvoa. Poliisit jututtivat talon asukkaita.