Teräaseesta osuman saanut henkilö sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Poliisin mukaan tilanne eskaloitui nopeasti. Kuvituskuva. Inka Soveri
Lounais-Suomen poliisi on saanut Rauman puukotuksen esitutkinnan valmiiksi. 17-vuotiasta nuorta epäillään tapon ja törkeän pahoinpitelyn yrityksistä.
Rikoskomisario Jari Klaus paljastaa tiedotteessa kylmäävän tiedon: Epäilty ei tuntenut uhrejaan entuudestaan.
Poliisi sai 31. elokuuta noin kello neljän aikaan hälytyksen Rauman Kalliokadulla sijaitsevalle puistoalueelle. Tehtäväilmoituksen mukaan yhtä henkilöä oli puukotettu. Epäilty tekijä oli poistunut paikalta.
Poliisi tavoitti epäillyn, 17-vuotiaan nuoren miehen jonkin ajan kuluttua tapahtumapaikan lähistöltä ja otti tämän kiinni. Kiinniotto sujui rauhallisesti.
Uhrit ovat täysi-ikäisiä. Teräaseesta osuman saanut henkilö sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.
– Tilanne eskaloitui osapuolten keskinäisen kanssakäymisen aikana nopeasti ja siinä tilanteessa epäilty on tehnyt teräaseelle iskun, joka osui toiseen asianomistajaan, kertoo rikoskomisario Jari Klaus Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Epäilty on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa asianomistajan vammat. Hän on edelleen vangittuna.
Asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.