Ruotsalainen lentoyhtiö Braathens on jättänyt konkurssihakemuksen. Yhtiö lentää osan Apollomatkojen lennoista, ja nyt matkatoimisto etsii korvaavia lentoja asiakkailleen.
Avaa kuvien katselu
Lentoyhtiö Braathensin matkustajakonen Stuttgartin lentokentällä marraskuussa 2024. Kuva: AOP
Ruotsalainen lentoyhtiö Braathens on jättänyt konkurssihakemuksen, kertoo Aftonbladet.
Konkurssi vaikuttaa myös suomalaisiin matkustajiin, sillä Braathens lentää osan Apollomatkojen lennoista.
Kaikkiaan vaikutuksia on yli 1 000 Apollomatkojen asiakkaan lentoihin.
Seuraava Apollomatkojen Brathensin lento olisi ollut viikonloppuna, kertoo matkatoimiston viestintävastaava Satu Kontulainen. Viikonlopun tilanne koskee noin 200 asiakasta.
– Ensisijaisesti etsimme korvaavia lentoja, jotta matkat pystyttäisiin toteuttamaan, Kontulainen sanoo.
Tilanne näyttää hänen mukaansa nyt hyvältä. Asiakkaat saavat viestin, kun asia on heidän osaltaan vahvistettu.
Apollomatkoilla on lokakuussa Braathensilla vielä kuusi lentoa, joilla matkustajia on kaikkiaan noin tuhat.
– Lokakuun lennoistamme Braathensilla on noin 15 prosenttia. Valtaosa on Finnairilla, Kontulainen sanoo.
Asiasta kertoi Suomessa aiemmin Taloussanomat.