Kaikkien suomalaisten verotus päättyy viimeistään lokakuun lopussa.

Verohallinto on saanut suurimman osan vuoden 2024 veroilmoituksista käsiteltyä. Petteri Paalasmaa

Lokakuu kolkuttaa jo ovella, mutta kaikkien suomalaisten veroilmoituksia ei ole vielä käsitelty.

Verohallinnon menettelypäällikkö Jukka Backlund kertoo, että tähän aikaan vuodesta käsittelemättömiä veroilmoituksia on tyypillisesti jäljellä muutama kymmenen tuhatta.

– Joko olemme kysyneet asiakkaalta lisätietoa tai sitten ilmoitus on muuten vain jonossa odottamassa, Backlund sanoo.

Vielä käsittelyssä olevat veroilmoitukset ovat kuitenkin Backlundin mukaan hyvin pieni murto-osa kaikista jo tehdyistä verotuspäätöksistä. Verohallinnolla on aikaa käsittelyyn vielä lokakuun loppuun saakka.

Oman verotuksensa tilanteen voi tarkistaa Omaverosta.

Henkilökohtaiset päättymispäivät

Verotus uudistui vuodesta 2019 alkaen, kun jokaiselle verovelvolliselle määrättiin oma henkilökohtainen verotuksen päättymispäivä. Tätä ennen kaikkien suomalaisten verotus päättyi samaan aikaan. Verotuksen päättymispäivä sijoittuu toukokuun ja lokakuun väille ja on viimeistään 31. lokakuuta. Verotuksen päättymispäivällä viitataan päivään, jolloin Verohallinto on saanut asiakkaansa verotuksen valmiiksi.

Verotuksen päättyminen vaikuttaa muun muassa siihen, milloin mahdolliset veronpalautukset tai jäännösverot tulevat maksettaviksi.

Uudistuksesta on jo useampi vuosi aikaa, ja Jukka Backlund sanookin, että kansalaiset ovat nykyään tottuneet siihen. Ensimmäisenä vuonna uudistuksen jälkeen asiakkailta tuli enemmän hämmentyneitä yhteydenottoja oman verotuksen tilasta, mutta Backlundin mukaan kyselyiden määrä on vähentynyt vuosi vuodelta.

Voiko veroilmoitus unohtua?

Verohallinto käsittelee vuosittain miljoonia veroilmoituksia. Onko riskinä, että jonkun suomalaisen veroilmoitus saattaisi unohtua ja jäädä käsittelemättä?

Backlund sanoo, että tällaista ei ole tapahtunut.

– Ehkä joskus historian havinassa, kun hevoset ovat kuljetelleet papereita ympäri maata, hän vitsailee.

– Verotus päättyy kaikilla 31. päivä lokakuuta. Vaikka me olisimme jotain unohtaneetkin, laki määrää verotuksen päättymisestä. Me emme voi sitä miksikään muuttaa.

Oman verotuksen päättymisaikaan ei Backlundin mukaan voi kovinkaan paljon vaikuttaa.

– Käytännössä se on satunnaista. Toki jos veroilmoituksensa on jättänyt paperilla ja tehnyt jotakin kovin epäselviä merkintöjä, pitää meidän luonnollisesti selvittää ne ja siinä menee pidempään. Tyypillisesti Omaveron kautta tulee parempilaatuista tavaraa sisälle.