Viime yön poikkeuksellinen revontulimyrsky näkyi ympäri Suomen. Ilmiö on nyt erityisen voimakas auringonpilkkumaksimin ja syyspäiväntasauksen läheisyyden vuoksi.
Jyväskylän Sirius ry:n Hankasalmen observatoriosta kuvattu nopeutettu video näyttää maanantai-iltana ja tiistaiyönä pohjoistaivaalla ihastuttaneet revontulet.
Juttu tiivistettynä
- Revontuliharrastajat yllättyivät viime yön näyttävistä revontulista, joita havaittiin laajasti Suomessa.
- Ilmiötä kutsutaan revontulimyrskyksi. Erityisen runsaasti revontulia näkyi Keski-Suomessa.
- Nyt käynnissä oleva auringonpilkkumaksimi lisää revontulien määrää.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Avaruussään ennustaminen on toistaiseksi vaikeampaa kuin maanpäällisen sään.
Siksi viime yönä eri puolilla Suomea leimunneet upeat revontulet yllättivät jopa revontuliharrastajat. Ilmiötä nimitetään revontulimyrskyksi.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Antti Jylhä-Ollilan mukaan revontulia havaittiin maanantain ja tiistain välisenä yönä laajasti ympäri eteläistä Suomea.
Hän kertoo, että revontulet eivät ole syksyllä harvinaisia, koska ne eivät ole vuodenaikoihin sidottu ilmiö. Ne vaativat pimeyttä ja selkeää säätä näkyäkseen.

Avaa kuvien katselu
Jyväskylän Siriuksen puheenjohtaja Arto Oksanen kuvasi revontulet maanantai-iltana Muuramessa Ojalan peltoaukealla. Kuva: Arto Oksanen
Revontulia on ympäri vuoden ja eri vuorokaudenaikoina, mutta Suomen leveysasteilla revontulet eivät näy valoisina kesäöinä eivätkä päiväsaikaan.
Revontulet ovat Maan ja Auringon yhteispeliä
Tähtiharrastusyhdistys Jyväskylän Sirius ry:n puheenjohtaja Arto Oksanen oli itsekin maanantai-iltana seuraamassa näyttävää revontulten loimuamista.
Oksanen kertoo, että revontulet syntyvät Maan magneettikentän ja Auringon hiukkasvirran yhteispelistä.
– Yleensä Auringossa tapahtuu varattujen hiukkasten massapurkaus, jolloin hiukkasia sinkoaa avaruuteen. Kun hiukkaspilvi osuu maapallon kohdalle, Maan magneettikenttä ohjaa hiukkaset napa-alueelle, Oksanen selvittää.
Kun hiukkaset osuvat Maan ilmakehään, ne katkovat magneettikentän viivoja. Tämä synnyttää magneettisia purkauksia, jotka näkyvät värikkäinä ilmiöinä yötaivaalla.

Avaa kuvien katselu
Saarijärvellä taivaalla näkyi maanantaina vihreän lisäksi myös punaisen sävyjä. Kuva: Eija Linna / Yle
Arto Oksanen kertoo, että revontulien näkemiseen on juuri nyt monta hyvää syytä.
Parhaillaan eletään auringonpilkkumaksimia eli auringonpilkkuja on runsaasti. Auringonpilkuista purkautuu hiukkasia, jotka törmätessään Maan magneettikenttään näkyvät revontulina. Auringonpilkkumaksimi on yhdentoista vuoden välein.
– Nyt on ehkä edessä pari hyvää revontulivuotta, Oksanen kertoo.
Lisäksi Oksasen mukaan myös syyspäivän- ja kevätpäiväntasauksen tienoilla on todettu esiintyvän tavallista enemmän revontulia.
– Se johtuu ehkä siitä, että silloin maapallon ja Auringon magneettikentät ovat toisiinsa nähden kohtisuorassa.
Revontuliovaali levittäytyi Keski-Eurooppaan asti
Vaikka revontulet usein yhdistetään Lappiin, tällä kertaa näyttävimmät revontulet nähtiin Keski-Suomessa. Magneettinen myrsky laajensi revontuliovaalin tavallista etelämmäksi, minkä ansiosta revontulet loistivat kirkkaina myös Etelä-Suomen taivaalla.
Oksanen arvelee, että niitä on saatettu nähdä jopa Keski-Euroopassa.
Tavallisesti revontuliovaali on pieni rengas napa-alueiden ympärillä. Tällöin revontulet näkyvät vain Suomen Lapissa ja esimerkiksi Pohjois-Amerikan mantereen pohjoisosien ja Siperiassa.
Revontulimyrskyt jatkuvat yleensä muutaman päivän ajan, joten Arto Oksanen arvelee, että tulevanakin yönä revontulia nähdään selkeillä alueilla.