Lajittelusta vastaa ensi vuoden alusta alkaen Turun Ekotori. Samalla LSJH luopuu roolistaan valtakunnallisen keräyksen koordinoijana.

Avaa kuvien katselu
Poistotekstiilin lajittelu siirtyy Lounais-Suomen jätehuollolta Turun Ekotorille vuoden 2026 alussa. Kuvituskuva. Kuva: Rami Moilanen / Yle
Lounais-Suomen jätehuolto (LSJH) luopuu poistotekstiilin lajittelusta ja lopettaa valtakunnallisen keräyksen koordinoinnin. Vuoden 2026 alusta poistotekstiilin lajittelusta vastaa Kestävän Kehityksen Yhdistys, joka tunnetaan paremmin Turun Ekotorina.
Poistotekstiilin keräys jatkuu kuitenkin LSJH:n toimialueella entiseen tapaan.
– On tärkeää, että asukkaat jatkavat poistotekstiilin kierrätystä, vaikka LSJH ei enää lajittelekaan materiaalia, muistuttaa LSJH:n kehitysjohtaja Teemu Jutila yhtiön tiedotteessa.
Myös LSJH:n tekstiilien kierrätysmyymälä Lemppari lopettaa toimintansa marraskuun lopussa Turun Pläkkikaupungissa. Siellä on myyty poistotekstiilikeräykseen tuotuja, mutta käyttökelpoiseksi havaittuja tekstiilejä.
Turun Ekotorin tekemässä laadunvarmistuslajittelussa keskitytään pelastamaan materiaali, joka sopii uudelleen käytettäväksi. Sellaista on kerätyn poistotekstiilin joukossa noin 10–15 prosenttia. Tämän jälkeen Ekotori kierrättää lopun materiaalin.
Työntekijöitäkin vähennetään
Lajittelutoimintojen ulkoistamisella ja Lempparin sulkemisella on myös henkilöstövaikutuksia.
Poistotekstiilitoimintojen päättyminen johtaa siihen, että enintään kymmenen Lounais-Suomen jätehuollon työntekijän työsuhde irtisanotaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä vuoden 2025 loppuun mennessä.
Ennen työsuhteiden irtisanomista irtisanottaville tarjotaan mahdollisuuksien mukaan muuta LSJH:ssa tarjolla olevaa työtä, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.