Ilmatieteen laitoksen kartalla harvoin todistettava näky.


Miika kuvasi revontulet Rantasalmella. Lukijan kuva
Revontulet säkenöivät ympäri Suomen jo toista päivää putkeen. Ilmatieteen laitoksen mukaan vielä 21.25–21.35 kartalle piirtyi näky, jota ei turhan usein pääse todistamaan: koko Suomessa revontulien näkyminen on todennäköistä.
Ilmatieteen laitos kertoo revontulten todennäköisyydestä sivuillaan, jossa se kertoo magneettisesta aktiivisuudesta kuluneen vuorokauden aikana. Jokainen Suomen mittaustuloksen tarjonneista asemista näkyy punaisena. Sama toistui myös kello 21-45–21.55, joskin tällöin Sodankylällä ei ollut tarjota mittaustulosta.
Kilpisjärven ja Muonion havaintoasemilta tiedot puuttuivat myös eilen maanantaina. Kuvankaappaus, Ilmatieteen laitos
Toisin sanoen revontulia on todennäköisesti voinut nähdä tänään eteläisimmältä mittausasemalta Nurmijärveltä pohjoisimpaan eli Kevoon. Myös Viron Tartossa revontulet ovat olleet mahdollisia, mikä antaa osviittaa siitä, että luonnon omasta ilotulituksesta on päässyt nauttimaan kaikkialla.
Rantasalmella revontulet ruudulleen ikuisti Miika.
– Mökkimatkalla saunan jälkeen vilkaisin taivaalle ja siellähän näkyi revontulet, Miika viestittää.
Myös eilen maanantaina revontulia todistettiin muun muassa Parkanossa ja Savonlinnassa.
– Revontulia on näkynyt jo nyt syksyllä, mutta heikompina. Nyt oli syksyn ensimmäiset kunnolliset revontulet, Soile Jalava Parkanosta kertoi Iltalehdelle maanantaina.
Parkanon taivaalla loimusivat revontulet maanantai-iltana. Soili Jalava