Espanjan meteorologian laitos (Aemet) antoi tiistaina korkeimman tason punaisen säävaroituksen Ibizan ja Formenteran lomasaarille.

Saarten viranomaiset kehottivat asukkaita välttämään kaikkea liikkumista ulkona sekä matkustamista poikkeuksellisten kovien rankkasateiden vuoksi. Kaatosateiden varoitettiin myös tuovan mahdollisesti mukanaan maanvyörymiä.

Sen sijaan Valencian seudulla maan itäosassa varoituksen tasoa alennettiin sateiden laannuttua. Sosiaalisessa mediassa jaettiin kuitenkin kuvia Culleran kaupungista, jossa vedet virtasivat valtoimenaan pitkin katuja.

Culleran kaupunginjohtaja Jordi Mayor kiitteli asukkaita, jotka olivat pysyneet sisällä sateiden ajan.

– Jos kaduilla olisi ollut vanhuksia, liikuntaesteisiä tai lapsia, seuraukset olisivat voineet olla paljon pahemmat.

Noin vuosi sitten yli 230 ihmistä sai surmansa Espanjan lähihistorian pahimmissa tulvissa Valencian alueella.