Norjan puolustusvoimien ilmasotakoulun apulaisprofessorin mukaan on selvää, että havaintojen rypäs voi näyttää kampanjalta Norjaa vastaan.
Avaa kuvien katselu
Eri puolilla Eurooppaa on uutisoitu viime aikoina useista muun muassa lentokenttien alueilla havaituista droonilennoista kielletyystä alueista erityisesti Tanskassa. Arkistokuva droonikiellosta tanskalaisen lentokentän läheisyydessä. Kuva: Kristian Tuxen Ladegaard Berg/NurPhoto/Shutterstock/All Over Press
Pohjois-Norjassa sijaitsevien varuskunta-alueiden läheisyydessä tehtiin viikonlopun aikana useita droonihavaintoja, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK. Norjan puolustusvoimat on vahvistanut asian.
Suomen puolustusvoimat ei kommentoi, ovatko droonihavainnot mahdollisesti lisääntyneet myös Suomessa sijaitsevien varuskunta-alueiden läheisyydessä.
Norjan puolustusvoimien Bodøn esikunnan viestintäjohtaja Vegard Finstadin mukaan Norjassa havaintoja on tullut runsaasti. Aiemmin puolustusvoimat puhui vain joistakin havainnoista.
Norjan puolustusvoimien ilmasotakoulun apulaisprofessorin Lars Peder Hagan mukaan on selvää, että havaintojen rypäs voi näyttää kampanjalta Norjaa vastaan.
Ei yksilöi missä varuskunnissa
Finstad ei yksilöi mistä varuskunnista on kyse. Hänen mukaansa havaintoja on tehty eri puolilla Pohjois-Norjaa, Nordlandissa, Tromssan läänissä sekä Finnmarkissa.
– Haasteena on sekä poliisille että meille, ettemme voi aina varmistaa näitä havaintoja, Finstad sanoo.
Finstadin mukaan havaintoja ovat tehneet sekä tavalliset kansalaiset, sekä virkatehtävissä olleet poliisit ja puolustusvoimien henkilökunta.
– Suurin osa havainnoista on tehty pimeässä, joten on hyvin hankalaa sanoa tarkasti, millaisista drooneista on mahdollisesti kyse ja kuka niitä on mahdollisesti lennättänyt.
Suomessa asiaa ei kommentoida
Eri puolilla Eurooppaa on uutisoitu viime aikoina useista muun muassa lentokenttien alueilla havaituista droonilennoista. Myös Suomessa on tehty joitakin havaintoja kriittisen infrastruktuurin lähellä.
Suomen puolustusvoimien pääesikunnasta ei haluta kommentoida, onko vastaavia havaintoja tehty Utin lentokentän läheisyydessä.
Pääesikunnan sähköpostitse lähettämän vastauksen mukaan operatiivisesta toiminnasta viestiminen harkitaan tapauskohtaisesti. Perusperiaatteena on, että toimintaedellytyksiä ei haluta vaarantaa julkistamalla liian yksityiskohtaista tietoa.
– Edellä mainitusta johtuen emme lähtökohtaisesti avaa yksityiskohtaisesti operatiivista toimintaamme, kuten operatiivista lento- tai alustoimintaamme, valmiudensäätelyä tai muita varautumistoimenpiteitämme, vastauksessa todetaan.
Pääesikunnan vastauksessa kuitenkin sanotaan, että puolustusvoimat saa silloin tällöin havaintoja droonien lennättämisestä myös kriittisen infrastruktuurin lähistöllä tai ulkopuolisen liikkumisen kieltäviltä tai rajoittamilta alueilta. Vastuuviranomaisena toimii tällöin poliisi.
– Ilmoitamme näistä havainnoista muille vastuuviranomaisille heidän toimintaa tukien. Sotilasalueilla, joilla on muilta kuin Puolustusvoimien tai Puolustusvoimien erikseen myöntämin luvin liikkuminen kiellettyä, ryhdymme havaintojen jälkeen tarvittaessa asiaan kuuluviin rajoitus- ja torjuntatoimiin.