Bild-lehden tietojen mukaan yksi ihminen on kuollut.
Avaa kuvien katselu
Omakotitalon tulipalo Münchenissä, käynnisti suuren pelastusoperaation. Palo aiheutti liikennehäiriöitä, mutta ei muodostanut vaaraa alueen asukkaille. Kuva: Roland Freund / Lehtikuva
Münchenissä Saksassa on meneillään iso poliisioperaatio.
Poliisi on yhdessä palokunnan kanssa pohjoisella Lerchenaun alueella, kertoo Münchenin poliisi viestipalvelu X:ssä. Poliisi kehottaa välttämään aluetta.
Paikalla on kuultu räjähdyksiä ja laukauksia, uutisoi muun muassa Bild-lehti.
Lehden mukaan paikalta on löydetty miespuolinen vainaja. Bild kertoo, että mies oli ilmeisesti virittänyt räjähteitä vanhempiensa taloon, sytyttänyt sen tuleen ja tehnyt itsemurhan.
Bildin tietojen mukaan ulkopuolisille ei aiheudu vaaraa tällä hetkellä.