Juttu tiivistettynä

  • Helsingin Mätäjoella on saatu huojentavia tuloksia erittäin uhanalaisen meritaimenen poikasista.
  • Kevällä työmaapato rakennettiin väärään paikkaan kutupesien päälle.
  • Kesän sääolosuhteet olivat hankalat ja useilla puroilla havaittiin isoa poikaskatoa.
  • Nyt Mätäjoella mitattiin suuret poikastiheydet.
  • Strömberginkosken kalatie on valmistumassa myöhässä kesän sateiden takia.

Tämä on toimittajan tekemä tiivistelmä, jossa on käytetty apuna tekoälyä.

Jos taimenen poikanen ajattelisi kuten ihminen, sadattelu voisi olla nyt perusteltua.

”Tämäkin vielä”, ajattelisi sintti.

Se on juuri kangistunut sähkövirran takia ja lipunut Kala- ja vesitutkimus Oy:n tutkijan Petri Karppisen haaviin.

Tutkijat kalastavat taimenia haaviin sähkön avulla. Video: Petteri Juuti / Yle

Tarkoitus on selvittää, mitä keväällä otsikoihin päätyneen Helsingin Mätäjoen taimenpoikasille kuuluu.

Kutupesät jäivät työmaapadon alle

Poikasten elämä koki kovan kolauksen jo ennen kuin se ehti alkaakaan.

Tarkoitus oli hyvä, kun työntekijät alkoivat viime keväänä kunnostaa Strömbergin kosken ympäristöä erittäin uhanalaiselle taimenelle sopivaksi.

Otsikot syntyivät siitä, että taimenten suojaksi suunniteltu väliaikainen työmaapato kasattiin usean kutupesän päälle.

Kutupesien paikat olivat kyllä tiedossa, mutta tieto ei päätynyt tekijöille asti. Osa kudusta jäi painavan kivilastin ja suodatinkankaan alle.

Padon viereiset kutupesät taas kärsivät happikadosta, kun vesi ei enää virrannut entiseen tapaan.

– Onneksi kivet ja kangas saatiin nopeasti pois, Helsingin perhokalastajien vesienhoitovastaava Pekka Lindblad sanoo.

Kaivuri raivaa kivia pois joesta.

Avaa kuvien katselu

Työmaapato purettiin 23. huhtikuuta, eli päivän sen rakentamisen jälkeen. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Poliisin esitutkinnassa selvitetään parhaillaan, syyllistyikö joku mahdollisesti rikokseen tietokatkoksessa. Ely-keskus on tyytyväinen kaupungilta saamaansa selvitykseen, se ei ole ryhtymässä jatkotoimenpiteisiin.

Jo alkukesästä näytti siltä, että pahimmalta säästyttiin. Kutupaikalla nähtiin poikasia runsain määrin.

Kesäsää oli taimenille vaikea

Seuraavaksi Karppisen haavimat poikaset päätyvät maastoon kasatulle tutkimuslinjastolle.

Kun kalat on saatu talteen, ne mitataan ja niiden määrä lasketaan. Video: Petteri Juuti / Yle

Työmaalla sattuneen virheen lisäksi taimenet ovat selvinneet monesta muusta.

Useilla Helsingin puroilla havaittiin juhannuksen jälkeen isoa poikaskatoa. Näin kävi myös Konalanojalla, joka on yksi Mätäjoen latvavesistä.

– Kesäkuun alussa poikasia oli erinomaisen hyvin, mutta kesäkuun loppuun mennessä ne olivat hävinneet, Helsingin kaupunkiympäristön projektijohtaja Henrik Kettunen sanoo.

Jo luonto itsessään on vaaroja täynnä. Taimenia saalistavat linnut, saukot ja muut kalat – myös isommat lajitoverit.

Kaupunkikaloilla on vielä omat ongelmansa.

Kaksi miestä seisoo joessa. Toisella selässä valkoinen laatikko ja käsissä haavi sekä varren päässä oleva metallinen silmukka. Toisella haavi ja valkoinen ämpäri.

Avaa kuvien katselu

Esimerkiksi graffitien pesussa käytettävät aineet voivat tappaa taimenen poikasia, jos ainetta päätyy jokiin. Tänä kesänä graffiteja pestiin Vihdintien alikulusta Konalanojan vieressä. Se on vajaan parin kilometrin päässä koekalastuspaikasta. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Taimenet pitävät eniten viileästä ja raikkaasta vedestä, mutta kesän lopulla sattui paljon helteitä ja runsaita sateita. Kun kuumalle asvaltille osuu kova sade, jokiin päätyy viemäreistä paljon lämmintä vettä.

Kaloille on haittaa, jos lämpötila nousee yli 20 asteen. Nopea lämpötilan nousu voi tappaa.

Tällä alueella sitä ongelmaa ei juuri ole.

– Mätäjoen alaosassa on seurattu lämpötilaa monta vuotta ympäri vuoden. Edes kovilla helteillä veden lämpötila ei ole juurikaan noussut yli 20 asteen, Helsingin perhokalastajien Pekka Lindblad tietää.

Hulevesien mukana jokiin valuu kaduilta, parkkipaikoilta ja pihoilta likaa, raskasmetalleja sekä myrkkyjä. Siksi esimerkiksi autojen pesu asfaltilla on kielletty.

– Osa ihmisistä saattaa ajatella, että nämähän menevät jäteveden puhdistamoon eikä ole haittaa, jos vähän kaadan sadevesiviemäriin. Helsingissä hulevedet ohjautuvat puhdistamattomina lähes poikkeuksetta taimenpuroihin, projektijohtaja Kettunen sanoo.

Betoninen sadevesiviemäriputken pää, josta tulee vettä ojaan. Aukon vieressä vaaleampaa ja hienompaa hiekkaa joen pohjassa.

Avaa kuvien katselu

Hulevesiputken vieressä näkyvä hieno hiekka on alun perin hiekoitushiekkaa, jota on valunut viemäreistä puroon. Vuonna 2013 läheisen Teknoksen maalitehtaan myrkyt tulivat samasta putkesta. Myrkky tappoi kalat ja suuren osan vesihyönteisistä pitkälle alavirtaan. Kuva: Petteri Juuti / YleKoekalastuksen tulos ilahduttaa

Kun kalat on mitattu, ne pääsevät taas virtaavaan veteen.

Tutkimusten jälkeen kalat palautetaan veteen. Video: Petteri Juuti / Yle

Parin tunnin uurastuksen jälkeen onnettomuusalueen koeala on tutkittu.

Kaloja on paljon.

Väärään paikkaan rakennetun padon kohdalla kesän vanhojen taimenten tiheydeksi saatiin 179 poikasta aarilla. Se on parhaita tästä paikasta saatuja tuloksia – kaksi kertaa tulos on ollut yli 200.

– Tilanne on ihan loistava. Yleisesti ottaen Suomessa 50–60 poikasta on hyvä tulos, projektijohtaja Kettunen suhteuttaa.

Hänen mielestään työmaalla on tehty virheen jälkeen paljon oikeita asioita.

– Kunnostustyömaa ei ole heikentänyt tilannetta ainakaan dramaattisesti, vaikka hetken näytti vähän huolestuttavalta, hän arvioi.

Parikymmentä senttiä pitkä meritaimen kahden avoimen kämmenen päällä. Taustalla tumma saavi.

Avaa kuvien katselu

Vaikka tutkimuksessa selvitetään erityisesti kesänvanhojen poikasten tiheyttä, haaviin osuu myös vanhempia yksilöitä. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Kalastus tehdään kaupungin kustannuksella, mutta paikat näyttää Helsingin perhokalastajien Lindblad, joka on johtanut Mätäjoen kunnostustalkoita 16 vuotta.

Hän on se henkilö, jolta työmaapatojen sijainti olisi pitänyt tarkistaa ennen rakentamista.

– Oli tosi iso järkytys, että sillä tavalla pääsi käymään. Siihen nähden tuntemukset ovat nyt aivan päinvastaisia. Onneksi selvisimme säikähdyksellä tästä aika pitkälti.

Neljä miestä vehreällä ojanpenkalla. Yksi mies polvillaan maassa ämpäreiden ja laatikon ääressä.

Avaa kuvien katselu

Kalat tutkitaan Mätäjoen penkalla ja päästetään sen jälkeen takaisin. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Onnettomuusalueen tutkimisen jälkeen tutkijat koekalastavat myös alavirran suunnassa. Tulokset ovat hyviä.

– Mätäjoen taimentiheyksiä voisi luonnehtia erinomaisiksi, verrattuna moniin paikkoihin muualla eteläisessä Suomessa. Valitettavan monissa kohteissa taimen tai kaksi voi olla tuulettamisen paikka, Kala- ja vesitutkimus Oy:n tutkija Elias Haro arvioi.

Kalatietyömaalla kiire valmistua ennen taimenten nousua

Jos tutkitut kalat tahtoisivat nousta ylävirtaan, se ei onnistu. Edessä on pieni vesiputous.

Valkoisena vaahtoava noin kolme metriä korkea koski.

Avaa kuvien katselu

Kolmemetrinen Strömberginkoski on kaloille ylitsepääsemätön este. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Kesän aikana Strömberginkoskelle on rakennettu kalatietä, mutta työ on kesken. Kovat sateet hidastivat työtä.

Näillä näkymin kalatie saattaa valmistua lokakuun puoleen väliin mennessä.

Työmaa-alue, jossa suurinpiirtein näkyy maahan kaivettu kiemurtelevan kalatien pohja.

Avaa kuvien katselu

Strömberginkosken kosken (vasemmalla) viereen rakennetaan mutkittelevaa ja loivemmin nousevaa reitti, jota pitkin kalat pääsevät tulevaisuudessa kulkemaan. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Kosken yläpuolella näyttää jo valmiimmalta.

Betoninen silta, jonka alta kulkee oja. Ojan reunoilla näkyy leikkauskohdat, joista ennen lähti pato.

Avaa kuvien katselu

Kosken yläpuolelta on poistettu puolimetrinen pato, ja tilalla on kaloille sopiva kivinen puro. Kuva: Petteri Juuti / YleEtualalla pyörillä kivillä reunustettu ja pohjustettu uoma, jonka yläpuolella parikymmentä metriä leveä allas.

Avaa kuvien katselu

Altaan pohja on ruopattu, jotta se sopisi paremmin taimenten talvehtimispaikaksi. Kuva: Petteri Juuti / YleKaksi kapeata pyöreiden kivien reunustamaa purouomaa, jotka yhdistyvät yhdeksi isommaksi.

Avaa kuvien katselu

Altaan yläpuolelle on rakennettu kaksi täysin uutta kivistä uomaa, joiden pitäisi sopia taimenten poikasalueiksi. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Nähtäväksi jää, ehtiikö kalatie valmiiksi, ennen kuin mereltä nousevat taimenet lähtevät nousemaan kutupuuhiin.

Joka tapauksessa kestää vuosia, kun luonto viimeistelee insinöörien koneiden jäljet. Sitten nähdään, millainen lisääntymisalue tästä syntyy.