Sinkku-Evan paljastus murtaa Inkan ensimmäisellä iltanuotiolla. Varo juonipaljastuksia!

Temptation Island -Inka (edessä oikealla) saa murheellisia tietoja jo ensimmäisellä iltanuotiolla. Teemu Laitinen

Jo Temptation Island Suomen tuoreen kauden ensimmäisessä jaksossa paljastui vakavia väitteitä varattujen Inkan ja Bostonin suhteen ajalta.

Sinkku-Eva paljasti miesten huvilalla, että pari kuukautta ennen kuvauksia Boston ja Eva olisivat harrastaneet seksiä laivalla. Boston yritti kierrellä ja kiistää tapahtunutta, kunnes lopulta tunnusti kameroille kaksikon tuntevan entuudestaan.

Inka ei tiedä tapahtuneesta. Boston perusteli muun muassa, että Inka ei olisi ymmärtänyt, jos mies olisi kertonut laivayöstä.

– Inkalla ei ehkä tule paras iltanuotiovideo, Boston arvioi.

Hän pohtii, haluaisikohan Inka ensimmäisen videon jälkeen painaa niin kutsuttua ”hätänappia”, että pariskunta pääsisi keskustelemaan keskenään.

Ensimmäisellä iltanuotiolla Bostonin ja Evan yhteinen menneisyys paljastuu myös Inkalle. Inkan suu loksahtaa auki, kun hän kuulee sinkkunaisen väitteen yhteisestä yöstä laivalla. Myös muiden varattujen naisten ilmeet vakavoituvat videon äärellä.

– Tuskin tuota osasit odottaa, juontaja Sami Kuronen kommentoi videota ja Inka vastaa kieltävästi.

Hän pyyhkii kyyneleitä silmäkulmastaan.

– Mitä helvettiä? Tiedän tuon naisen kyllä. Olemme tavanneet hänet Bostonin kanssa samaan aikaan. Boston kertoi, että he näkivät siellä laivalla, Inka avaa omaa käsitystään tapahtuneesta.

Inka murtuu kyyneliin videon nähtyään. Teemu Laitinen

– Hän kertoi, että joku nainen oli pussannut häntä poskelle, kun hän oli nukkumassa. Se on ainoa, mitä tiedän tai mitä Boston on minulle kertonut.

Inka päivittelee hirveää oloaan.

– Miten Boston on vakuutellut minulle, että en ikinä pettäisi sinua, jos jompikumpi tässä pettää niin se olet kyllä sinä, niin mitä helvettiä. En pysty sanomaan enää mitään.

Myös muut varatut ovat pöyristyneitä Inkan videosta.

– Aika helvetin nöyryyttävää. Tämä jätkä on aivan käärme. Oksettava, ihan vitun oksettava. Ei ole muuta sanottavaa. Aivan siis sika, Julia lataa.

Jo ensimmäisen iltanuotion jälkeen pyyhitään kyyneleitä. Teemu Laitinen

– Ehkä tässä oli vastaus kysymyksiin, mitä täältä lähdin hakemaan, Inka toteaa murheellisena.

– Oksettaa kaikki ne tarinat, mitä hän on minulle kertonut siitä laivareissusta, Inka nyyhkyttää epäuskoisena iltanuotion jälkeen.

– En pysty sanomaan mitään, Inka saa sanotuksi lohduttomien kyyneleiden seasta muille naisille.

Temptation Island Suomi Ruudussa 1.10. alkaen.