Olli Jokisen mukaan kymmenisen HIFK:n pelaajaa oli pihalla.

Olli Jokinen yrittää piiskata HIFK:n menestykseen. Matti Raivio / AOP

Helsingin IFK:n päävalmentajan Olli Jokisen kulmat olivat kurtussa keskiviikon iltapuhteen päätteeksi.

Jääkiekkoliigan kolmanneksi viimeisenä oleva ”Stadin kingit” hävisi kotonaan yli 7000 katsojan edessä Kouvolan KooKoolle voittolaukauskisan päätteeksi 3–4.

– Ensimmäinen erä – yhdeksällä, kymmenellä pelaajalla meidän joukkueessamme ei ollut minkäännäköistä pelivalmiutta, Jokinen sanoi silmin nähden tuohtuneena.

HIFK voitti viime viikon otteluissaan TPS:n ja Pelicansin. Jokinen pohdiskeli, olivatko ”tsemppivoitot” saaneet pelaajat luulemaan, että homma hoituu jatkossakin.

– Että homma hoituu ilman yrittämistä, ilman kamppailemista, ilman pysähtymistä kamppailuihin. Se oli heikko peliin lähtö. Uskomatonta, että tuollaisella peliin lähdöllä roikuimme tuloksessa kiinni koko pelin ajan ja saimme pisteen. Ei millään tapaa voi olla tyytyväinen siihen, minkälainen esitys meillä oli tänään.

HIFK on hävinnyt viisi ensimmäisestä kahdeksasta ottelustaan. Ruotsista suuren kohun saattelemana Helsinkiin saapunut Jokinen valmentaa HIFK:ta ensimmäistä kauttaan.

HIFK on voittanut mestaruuden viimeksi vuonna 2011.