Keväinen jääkiekkoliigan hopeahuuma kantaa lappeenrantalaisseura SaiPan onneksi yhä ainakin Kisapuiston katsomossa. Keskiviikkona Hämeenlinnan Pallokerhon vierailua saapui seuraamaan 3 411 katsojaa, vaikka isännät jatkoivat vieläkin kauden ensimmäisen kotivoiton naaraamista.
Kiimaliiteriksi Kisapuistoa ei oikein tohtinut enää nimittää, kunnes laitahyökkääjä Otto Kivenmäki taiteili jatkoajalla SaiPan voittomaalin 3–2. Tunnelma räjähti matalalla olevaan kattoon.
– Oltiin osittain ihan pirteitä, mutta turhan paljon kulutettiin jäähypenkkiä. Oli hyvä saada kuitenkin voitto otettua. En edes tiennyt, että oli vasta ensimmäinen kotivoitto. Alivoiman jätkämme pelasivat hyvin. Se oli voiton avain, korosti Kivenmäki MTV:n haastattelussa.
Yhden kauden ennätyksikseen 16 maalia ja 50 tehopistettä viime kaudella nakuttanut porilaiskasvatti Kivenmäki, 25, on koonnut alkukauden yhdeksässä ottelussa 3+4 tehopistettä.
– Ainahan ekana katselen syöttöä. Kun ei ollut ketään vapaana, tein itse, kuittasi rystyllä maalin kulmalta kiekon yläkulmaan livauttanut toisen polven liigapeluri Kivenmäki.