Ella Kanninen kertoo Eeva-lehdelle olevansa tiukka kasvattaja.

Ella Kanninen tunnustaa Eeva-lehden haastattelussa, että antaa raivon näkyä. Miia Sirén

Juontaja Ella Kanninen, 50, puhuu Eeva-lehden haastattelussa muun muassa puolisostaan ja pariskunnan eroavaisuuksista. Lisäksi hän kertoo pariskunnan kahden yhteisen teini-ikäisen lapsen kasvattamisesta.

Kanninen myöntää lehdelle olevansa itseensä tyytymätön silloin, kun pinna palaa lasten edessä.

– Kun minulla menee hermot, se kuuluu ja näkyy. Kasvatusoppaat toitottavat, ettei raivoa saa näyttää lasten edessä. Minä raivoan, varsinkin, kun tunnen epäoikeudenmukaisuutta, Kanninen kertoo lehdelle.

– Olisi tarpeellinen taito osata laskea kymmeneen, jättää tilanne sikseen ja palata asiaan myöhemmin. Olen tiukka kasvattaja mitä tulee kotiintuloaikoihin, kiittämiseen ja lupausten pitämiseen. Mutta tiedostan, ettei karjuminen ole paras tapa ratkaista asioita, Kanninen jatkaa.

Niinä hetkinä, kun Kannisen pinna palaa, hänen italialainen puolisonsa rauhoittelee. Puolisonsa myötä Kanniselle on muodostunut kaksi kotimaata. Hän arvioi Eevalle, että niin sanottu loppusijoituspaikka löytyy Kannisen henkisestä kodista eli Toscanan-kylän pienistä ympyröistä, vaikka hän viihtyy Suomessakin.

Kanninen kertoi vuonna 2023 Iltalehdelle elämästä kahden maan välillä ja parisuhteen aikana esiintyneistä kulttuurieroista.

Varsinaisia kulttuurišokkeja ei ole juuri ilmennyt, sillä Kanninen kertoi, että hänen puolisollaan Valerio Chincalla on varsin skandinaavinen ajattelumaailma. Eroja tavoissa ja tottumuksissa kuitenkin löytyy.

– Mieheni on tarkka ruoka-ajoista ja siitä, että perhe syö aina yhdessä. Välillä tulee vääntöä siitä, että eikö tästä voisi joustaa. Toisaalta arvostan myös sitä, koska pojatkin ovat oppineet siihen, että kahdeksalta on ruoka-aika, johon kaikki osallistuvat, Kanninen kertoi Iltalehdelle.

– Hän on myös todella helposti ylipuhuttavissa: lapset pyytävät häntä usein hakemaan heidät jostakin. Lapset kulkevat julkisilla, kun he ovat kanssani kolmistaan, koska en ole kuskaaja. Ajattelen heidän selviävän hyvin itse arjen asioissa, kun taas mieheni on todella suojelevainen.