Jos vähittäiskauppa houkuttelee osaajia laajasti, saattavat rekrytointitarpeet siirtyä muillekin aloille. Kärkkäisen rekryt alkavat loka-marraskuussa, Eepeellä aikajänne on 1,5 vuotta.

Avaa kuvien katselu
Kärkkäisen tavaratalo rakentuu Seinäjoen Ideaparkin yhteyteen. Osa kauppakeskuksen parkkipaikasta on työmaa-aluetta. Kuva: Hanne Leiwo / Yle
Juttu tiivistettynä
- Seinäjoen alueelle syntyy toistasataa uutta kaupan alan työpaikkaa.
- Tulevia hankkeita ovat mm. Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa Eepeen tavaratalolaajennus ja Kärkkäisen tavaratalon rakentaminen.
- Eepee tuo kuutisenkymmentä uutta työpaikkaa ja Kärkkäiselle avautuu sata paikkaa loka-marraskuussa.
- Työllisyysjohtaja arvioi, että Seinäjoen alueella on riittävästi osaavaa työvoimaa uusille paikoille.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Seinäjoen alueella on noin 4 000 tukku- ja vähittäiskaupan työpaikkaa tällä hetkellä.
Käynnissä on myös merkittäviä uusia kaupan alan hankkeita, kuten Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa Eepeen tavaratalolaajennus Hyllykalliolla ja Kärkkäisen tavaratalon rakentaminen Ideaparkin yhteyteen.
Eepee tarjoaa noin puolentoista vuoden aikana kuutisenkymmentä uutta työpaikkaa, arvioi kehitysjohtaja Alexander Mäki-Rahko.
Prisman laajennuksen lisäksi uusia työpaikkoja tulee muun muassa Kivistön S-marketiin ja S-marketiksi muuttuvalle Seinäjoen ABC:lle. Osa paikoista on ravintola-alan tehtäviä, mutta Mäki-Rahko ei erittele lukumääriä tarkemmin.
Kärkkäiselle avautuu loka-marraskuussa satakunta uutta työpaikkaa, sanoo toimitusjohtaja Pasi Lämpsä.
– Myymäläpäällikkö on jo rekrytoitu, välijohdon osalta haku alkaa piakkoin ja valinnat tapahtuvat marraskuun alkupuolella. Muut myymälän työtehtävät ovat yleisessä massahaussa marras-joulukuun taitteessa, ja kutsut haastatteluihin lähetämme hakemusten perusteella ennen joulua.
Kärkkäisen tavaratalo aukeaa keväällä. Lämpsä uskoo Seinäjoen talousalueen olevan niin kiinnostava, että yhtiön noin sataan avoimeen työpaikkaan odotetaan jopa tuhatta hakemusta.

Avaa kuvien katselu
Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa Eepeen mukaan Prisman 50 miljoonan euron laajennushanke työllistää rakennusaikana keskimäärin 110 henkilöä. Kuva: Hanne Leiwo / YleRekrytarpeita muillekin aloille?
Kaupan alan rakentamishankkeet on otettu Seinäjoen, Ilmajoen ja Isonkyrön työvoimapalveluita tarjoavassa Työlakeudessa tyytyväisinä vastaan.
Toistasataa uutta alan työpaikkaa olisi merkittävä asia mille tahansa kaupungille, sanoo työllisyysjohtaja Ilkka Rintala.
– Hankkeilla on vahva työllisyysvaikutus ja molemmat ovat vetovoimaisia työnantajia. Uskon, että hankkeet toimivat jopa vetovoimatekijöinä koko alueelle.
Rintala arvioi, että Seinäjoen alueella riittää osaavaa työvoimaa kaupan alan uusiin työpaikkoihin. Toisaalta tarvittaessa on myös mahdollisuus kouluttaa alalle osaajia nopeastikin, yhteistyössä yritysten kanssa.
– Kaupan alan paikkoihin voi siirtyä työvoimaa myös muilta aloilta, jolloin kierron kautta rekrytointitarpeet siirtyvät sitten muille aloille.
Rintala muistuttaa, että kaupan alan rakennushankkeet ja muun muassa Sedun Kirkkokadun uudisrakennus lisäävät elinvoimaa myös rakennusalalla.
– Seinäjoella on työttömyysasteen nyt 8,5 prosenttia, missä on vain puolen prosenttiyksikön nousu vuoden alusta. Ilmajoella ja Isossakyrössä tilanne on vielä parempi.