Ylen kannatusmittauksen suurin nousija on perussuomalaiset. SDP pitää edelleen kärkipaikkaa selkeällä erolla muihin.

Avaa kuvien katselu
SDP jatkaa Ylen puoluekannatusmittauksen kärjessä. Perussuomalaiset ja keskusta vaihtoivat kolmannen ja neljännen sijan paikkaa viime mittaukseen nähden. Kuva: eduskunta, Petteri Sopanen / Yle ja Silja Viitala / Yle, grafiikka: Nanna Särkkä / Yle
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Ylen kannatusmittauksessa oli syyskuussa yksi nousija yli muiden: perussuomalaiset kiipesi kolmannelle sijalle, pudottaen keskustan neljänneksi.
Perussuomalaisten kannatus on nyt 14,9 prosenttia, ja nousua on tullut 2,1 prosenttiyksikköä.
Perussuomalaiset on noussut pahimmasta kuopastaan nyt lähes samalle tasolle, jolla kannatus oli ennen kevään kunta- ja aluevaaleja.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turjan mukaan tausta-aineistossa näkyy se, että perussuomalaiset saa pidettyä omat kannattajansa nyt paremmin takanaan. Lisäksi uusia kannattajia tulee kokoomukselta ja toisaalta myös nukkuvien puolueesta enemmän kuin aiemmissa mittauksissa.
Perussuomalaisten kannatus nousi sekä miesten että naisten keskuudessa, mutta Turjan mukaan naisissa selvästi enemmän.
Puolueen kannatus nousi myös tukevasti työelämässä olevien 25–49-vuotiaiden sekä eläkeläisten keskuudessa.
– Perussuomalaisten kannatus duunarien keskuudessa on noussut, mutta se on edelleen paljon alempana kuin mitä se oli silloin, kun perussuomalaisten kannatus on ollut huippulukemissaan.
Omassa liigassaan kärjessä on silti yhä SDP, jolle pudotusta on tullut 0,9 prosenttiyksikköä. SDP:n kannatus on nyt 24,9 prosenttia. Pudotus ei ole Turjan mukaan yllättävää.
– Kun kannatus on melkein 26 prosenttia, niin se alkaa olla tässä Suomen nykyisessä poliittisessa ilmastossa aika lailla tapissa.
SDP:n kannatuksen vajaan prosenttiyksikön lasku selittyy pääasiassa miesten, korkeasti koulutettujen ja nuorten aikuisten keskuudessa tapahtuneella muutoksella.
Pääministeripuolue kokoomus on pysynyt lähes samoissa lukemissa aiempaan mittaukseen verrattuna. Sen kannatus on nyt 18,6 prosenttia. Puolue on menettänyt jonkin verran miesäänestäjiä.
Kolmen kärjen alapuolella ei ole suuria muutoksia
RKP:n kannatus nousi mittauksessa pitkästä aikaa yli neljän prosentin, ollen nyt 4,1 prosenttia.
Samaan aikaan puolue on ollut hallituksen keskinäisissä kähinöissä paljon esillä, mikä on voinut tuoda uusia äänestäjiä ja vakiinnuttaa omia jo olemassa olevia tiukemmin puolueen taakse.
Mittausjakso alkoi juuri budjettiriihen päätyttyä. Koko riihen ensimmäisen päivän hallitus keskusteli rasismista. Myös Palestiinan tunnustamiseen liittyvät keskustelut ovat olleet pinnalla syyskuun aikana, ja RKP on ilmoittanut julkisesti kannattavansa Palestiinan tunnustamista.
Oppositiopuolue keskusta sen sijaan tipahti kannatuksessa neljänneksi, kun se on viiden kuukauden ajan ollut kolmanneksi suosituin puolue. Keskustan kannatus on nyt 14,3 prosenttia. Edelliseen mittaukseen nähden muutosta on tapahtunut 0,4 prosenttiyksikköä.
Keskustan hienoinen lasku jatkuu jo kolmatta kuukautta.
Vasemmistoliiton, vihreiden, kristillisdemokraattien tai Liike nytin kannatuksessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia suuntaan tai toiseen.
Näin kannatusmittaus tehtiin
Taloustutkimus haastatteli 2 383 ihmistä. Puoluekantansa kertoi 1 768 henkilöä (74,2 %).
Haastateltavilta kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit olisivat nyt.
Haastattelut tehtiin tietokoneavusteisina puhelinhaastatteluina ja nettipaneelissa 3.9.– 30.9.2025
Haastattelujen kohderyhmänä oli Suomen yli 18-vuotias väestö, pois lukien Ahvenanmaa.
Virhemarginaali on suurimmillaan 2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tutkimuksen aineisto löytyy tästä linkistä.