Julkkiskokki Harri Syrjänen tuomittiin torstaina ympäristön turmelemisesta.


Harri Syrjänen todettiin syylliseksi ympäristön turmelemiseen. Elle Laitila
Julkkiskokki Harri Syrjänen, 56, on tuomittu tänään 2. lokakuuta ympäristön turmelemisesta.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan Syrjäselle määrättiin 30 päiväsakkoa, joka tekee hänen tuloillaan 1 710 euroa. Lisäksi hänet määrättiin suorittamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksu.
Syrjäsellä on oikeus hakea muutosta tuomioonsa valittamalla. Iltalehti yritti tavoittaa Syrjäsen kommentoimaan saamaansa tuomiota.
Aiemmin uutisoitiin, että syyttäjän mukaan Syrjänen palkkasi yrityksen kaatamaan Siuntion-tontiltaan puita ilman asiaankuuluvaa toimenpide- tai rakennuslupaa. Tv-kokki pyysi puunkaadosta sopiessaan, että ranta-alueelta haetaan pois lahopuu. Yhteensä puita kaadettiin yhdeksän kappaletta.
Syytteen mukainen teko tapahtui tammikuussa 2022. Asia tuli vireille Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen joulukuussa.
Harri Syrjänen tunnetaan muun muassa Kokkisota-ohjelmasta. Pete Anikari
Haastehakemuksen mukaan Syrjäsen tontilta kaadettiin kaikki puut, ja myös viereiseltä Siuntion kunnan omistamalta kiinteistöltä kaadettiin puita. Asemakaavassa kiinteistö on merkitty luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeäksi virkistysalueeksi, jossa sijaitsee liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Lisäksi työkoneella ajelusta tontilla aiheutui muutoksia aluskasvillisuuteen, vesakkoon ja maaperään.
Asiassa on riidatonta se, että Syrjänen kaadatti puita tontiltaan, eikä lupia kaatoon haettu. Syrjänen kertoi esitutkinnassa, että metsurin ohjeistuksessa saattoi käydä virhe.
Syrjänen rakennutti Siuntioon 200-neliöiden puutalon, joka valmistui elokuussa 2023. Hän on tunnettu muun muassa MTV3-kanavalla nähdyistä Kokkisota ja Soppamies-ohjelmista, sekä Nelosen Sokkokokki-ohjelmasta.
Artikkelia muokattu 2.10.2025 kello 15.32. Juttuun lisätty tieto, ettei Iltalehti saanut tavoitettua Harri Syrjästä.