LOS ANGELES Ulkomaalaisten mahdollisuuteen työskennellä Yhdysvalloissa tuli jälleen uusi kiristys, kun Presidentti Donald Trump allekirjoitti määräyksen tietyn työviisumin jättimäisestä kallistumisesta syyskuun 21. päivänä Valkoisessa Talossa. H-1B-työviisumin hakemus maksaa jatkossa satatuhatta dollaria, kun hakemus maksoi aiemmin noin tuhat dollaria.
H1B-viisumeita myönnetään etenkin teknologia-alojen työntekijöille, joista monet tulevat Intiasta.
Asianajaja Hannu Huikuri sanoo, että H-1B-viisumikategorian kallistumisen vaikutuksia ei voi vielä tarkasti arvioida, sillä moni seikka muutoksessa on vielä auki.
– Käytäntöönpano vaatii tarkemman ohjeistuksen, Huikuri sanoo toimistossaan Los Angelesissa.

Avaa kuvien katselu
Juristi Hannu Huikuri selvittää muutoksia Yhdysvaltain-viisumeihin. Kuva: Johanna Juntunen / Yle
Maahanmuuttoasioihin ja työperäisiin oleskelulupiin erikoistunut Huikuri huomauttaa, että Yhdysvalloissa on käytössä kymmeniä eri luokkia työviisumeille.
– Suomalaisille yrityksille, jotka suunnittelevat työntekijöiden tai toimihenkilöiden lähettämistä Yhdysvaltoihin, viisumin valitseminen riippuu työntekijän roolista ja taustasta, komennuksen kestosta ja yrityksen pitkän tähtäimen strategiasta.
Kovinkaan monia suomalaisia teknologia-alan viisumin kallistuminen tuskin koskee. Suomalaisille myönnettiin 17 H-1B -viisumia tammi-toukokuussa 2025.
Tietojen perinpohjainen tarkistaminen
Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoi aiemmin syksyllä aloittavansa kaikkien Yhdysvaltain viisuminhaltijoiden taustojen tarkistamisen jälkikäteen. Hanke käsittää yli 55 miljoonaa henkeä ympäri maailmaa.
Ministeriö kertoi etsivänsä merkkejä rikkeistä, joihin kuuluu viisumin voimassaoloajan ylitykset, rikollinen toiminta, yleisen turvallisuuden uhkaaminen, osallistuminen terroristiseen toimintaan tai terroristijärjestön tukeminen.
Miten ja millä aikataululla viisumien tarkistaminen tapahtuu, ei ole tiedossa.
Huikuri rauhoittelee, että ilmoituksesta ei kannata huolestua.
– Tämä ei ole mikään uusi asia. Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriöllä (Department of Homeland Security, DHS) on aina ollut tämä oikeus, ja he ovat sitä aina käyttäneet, Huikuri sanoo toimistossaan Los Angelesissa.
Juristi Hannu Huikuri kertoo, miten varautua tiukentuneisiin viisumitarkistuksiin.
Viranomaisten mukaan tarkastusten piiriin kuuluvat myös viisumin haltijoiden sosiaalisen median tilit, rikos- ja maahanmuuttorekisterit heidän kotimaissaan sekä mahdolliset Yhdysvalloissa tehdyt rikokset.
– Tämä liittyy toiseen, paljon esillä olleeseen asiaan eli matkapuhelimien tarkistukseen. Myös se on ollut voimassa oleva käytäntö yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Rajaviranomaisilla on aina mahdollisuus tarkistaa kenen tahansa maahan tulevan puhelin, myös kansalaisten.
Huikuri selittää, että kyse on maan sisäisestä turvallisuudesta.
– Välillä on tullut vastaan tapauksia, joissa rajaviranomainen on halunnut tarkistaa, tuleeko vierailija tänne tekemään sitä, mihin viisumi oikeuttaa vai rikkooko hän viisumisääntöjä. Yleensä puhelimen tarkastaminen liittyy näihin tilanteisiin, sanoo Huikuri.
Jos epäkohtia löytyy, viisumi peruutetaan, ja jos viisuminhaltija jo on Yhdysvalloissa, hänet voidaan karkottaa maasta.
Suomen ulkoministeriö muistuttaa matkustustiedotteessaan, että voimassa oleva Esta tai viisumi eivät välttämättä anna oikeutta tulla Yhdysvaltoihin, vaan päätöksen tekevät rajaviranomaiset.
Esta eli elektroninen matkustuslupa on tarkoitettu ihmisille, joiden matka Yhdysvaltoihin kestää enintään 90 päivää.
Kyseessä uusi trendi
Nykyhallinto on asettanut yhä enemmän rajoituksia ja vaatimuksia viisuminhakijoille, mukaan lukien vaatimuksen, että kaikkien viisuminhakijoiden on osallistuttava henkilökohtaiseen haastatteluun. Tämä ei koske turisteja, jotka lomailevat Yhdysvalloissa lyhytaikaisella Esta-matkustusluvalla.
Huikuri kuitenkin varoittaa, että vaikeuksia voi tulla, jos tulee Estalla käymään Yhdysvalloissa monta kertaa vuoden aikana.
– Jossain vaiheessa saattaa herätä epäilys, onko henkilö vain turistimatkalla vai tekeekö hän jotain muuta täällä.
Huikuri kertoo, että presidentti Joe Bidenin (20. tammikuuta 2021 – 20. tammikuuta 2025) ja Donald Trumpin ensimmäisen hallinnon (20. tammikuuta 2017 – 20. tammikuuta 2021) aikana painotettiin etenkin työperäisten viisumien kohdalla työpaikkojen turvaamista amerikkalaisille.
– Turvallisuuden painottaminen ei ollut trendinä aikaisemmin. Nyt ihmisten taustoja tarkistetaan viisumi- tai muiden rikkeiden osalta.

Avaa kuvien katselu
Matkustajat jonottavat turvatarkastukseen LAX-lentokentällä Los Angelesissa. Kuva: Johanna Juntunen / Yle
Tilanteesta huolestuneet suomalaiset ovat olleet aiempaa enemmän yhteydessä Huikuriin.
– Ihmiset ovat huolissaan siitä, mitä tämä kaikki tarkoittaa ja miten he voivat tähän valmistautua.
Oulusta kotoisin oleva asianajaja ohjeistaa, että omasta matkustushistoriasta Yhdysvaltoihin pitää olla tietoinen. Jos rajalla kysytään, milloin ja miksi on käynyt aikaisemmin maassa, se on tiedettävä.
– Rajaviranomaisten kysymyksiin pitää aina vastata rehellisesti ja papereiden on oltava kunnossa.
Huikuri muistuttaa, että lainsäädäntö viisumien myöntämiseksi ei ole muuttunut. Viisumin voi saada entiseen tapaan, kunhan täyttää haetun viisumiluokan vaatimukset.
Arkielämä ei muuttunut
Konsultti Viivi Avellán sai E2-yrittäjäviisumin viime kesänä. Viisumityyppi mahdollistaa oleskelun ja työskentelyn Yhdysvalloissa ilman pysyvän oleskeluluvan hakemista.
Avellán työskenteli aiemmin toimittajana ja juontajana oman yrityksensä kautta. Los Angelesin kupeessa asuvan Avellánin mukaan Yhdysvaltain hallinnon maahanmuuttopoliittiset tiukennukset eivät ole vaikuttaneet hänen arkeensa Kaliforniassa.
– Elämä jatkuu täällä hyvin samanlaisena kuin vuoden alussa, sanoo Avellán.
Konsultti Viivi Avellán kertoo, onko Yhdysvaltoihin pääsy vaikeutunut.
Avellán auttaa yrityksiä laajentumaan Yhdysvaltojen markkinoille ja perusti sitä varten konsultointiyrityksen Los Angelesiin yhteistyökumppaninsa Leena Tukiaisen kanssa 2022.
– Työskentelin ensimmäisen vuoden etänä yrityksen käynnistämiseksi. Sen jälkeen sain yrittäjäviisumin kahdessa kuukaudessa, sanoo Avellán.
Viisumihakemukseen liittyvä paperityö oli kuitenkin valtava ja valmistautuminen koko prosessiin kesti kuukausia.
– Välillä oli tunne, että en saisi kaikkia tarvittavia asiakirjoja koskaan valmiiksi.
Konsultti kertoo, että on viime aikoina kuullut joidenkin ihmisten ongelmista maahantulon yhteydessä. Hän ei ole itse kokenut mitään normaalista poikkeavaa.
Myöskään Avellánin puhelinta ei ole tutkittu, eikä hän pelkää, vaikka viranomaiset tarkistaisivat hänen sometilinsä.
Pankkitietoja ja sometilien sisältöä kyselty
Musiikkialan monitoimimies Niko Mansikka-aho säveltää, tuottaa, ja toimii artistina nimellä OK NIKO. Ivalosta kotoisin oleva artisti on tehnyt musiikkia muun muassa Empire of the Sunille, Grace VanderWaalille ja tunnetulle K-rockbändi The Roselle.
Hän työskentelee kustantajansa, The Stereotypesin studiolla Hollywoodissa.
Mansikka-aholla on artistiviisumi O-1, joka oikeuttaa asumiseen ja töiden tekemiseen Yhdysvalloissa. Mansikka-aho sai O-1 – viisumin vuonna 2022. Viisumin uusiminen onnistui ongelmitta.
Muusikko Niko Mansikka-aho kertoo tuntemuksiaan tiukentuneista viisumisäännöistä.
Pohjois- ja kolttasaamelainen kävi tätä ennen maassa turistina Esta-matkustusluvalla tapaamassa mahdollisia yhteistyökumppaneita.
Maahantulon yhteydessä muusikolta on kyselty hänen pankki- ja sometileistään, mutta puhelinta ei ole tutkittu.
– Ei minulla ole mitään salattavaa. En ota kantaa poliittisesti somessa, enkä muutenkaan. Olen huomannut, että politiikasta puhuminen rikkoo nykyään helposti jopa läheiset ihmissuhteet. Se on surullista.
Mansikka-aho pitää myös paperittomiin siirtolaisiin kohdistuvia paineita valitettavina. Kaikesta huolimatta hän pitää Yhdysvaltoja edelleen maana, jossa on mahdollista toteuttaa unelmiaan.
Muita muutoksia Yhdysvaltain viisumeihin ja rajoituksia maahantuloon:
- Kultakortti-viisumi on uusi viisumiluokka, joka käyttöönottoa valmistellaan. Kultakortti voidaan myöntää henkilölle, joka ”lahjoittaa” Yhdysvalloille miljoona dollaria tai yritykselle, jonka ”lahjoitus” on kaksi miljoonaa dollaria.
- Vuosittaiseen green card -arvontaan (DV-Diversity Lottery) osallistuminen maksaa tänä vuonna dollarin.). Arvontaan osallistuu noin 25 miljoonaa ihmistä vuodessa. Arvonnan perusteella myönnetään korkeintaan 55 000 pysyvää oleskelulupaa eli ”vihreää korttia” vuodessa tiettyjen maiden koulutetuille asukkaille.
- Elokuussa voimaan astunut koejakso antaa Yhdysvaltain konsulivirkailijoille oikeuden vaatia 10 000 dollarin takuumaksua turisti- tai bisnesviisumia hakevilta ihmisiltä, jotka tulevat maista, joiden kansalaiset ylittävät usein sallitun oleskeluajan tai joissa ei tarkisteta kansalaisten taustatietoja huolellisesti.
- Yhdysvallat ei enää myönnä työviisumeita ulkomaalaisille rekka-auton kuljettajille.
- Matkustuskielto Yhdysvaltoihin koskee 19 maata, kuten Afganistania, Irania ja Haitia.
- Estaa tai pitempiaikaista viisumia hakevien on ilmoitettava sukupuolekseen joko ”mies” tai ”nainen”.
- Opiskelijaviisumien voimassaoloaika aiotaan rajoittaa neljään vuoteen.
- Yli 6 000 opiskelijaviisumia on peruttu tänä vuonna.
- Presidentti Trump on myös ilmoittanut vaikeuttavansa kansalaistietokoetta, joka pitää läpäistä saadakseen Yhdysvaltain kansalaisuuden.