Tällä hetkellä Pohjois-Lapissa on komea ruska. Etelä-Lapissa ruska on jäämässä vaisuksi.

Kaksi henkilöä kävelee kosken ylittävällä riippusillalla.

Avaa kuvien katselu

Keskiviikkona otetussa kuvassa ruskamaisema Kuusamon Myllykoskella Karhukierroksen varrella. Kuva: Riikka Hurri / Lehtikuva

Ruskaa saadaan tänä syksynä ihailla monin paikoin myöhempään kuin useimpina vuosina. Ruska on tänä vuonna viikon tai parikin myöhässä lämpimän kesän vuoksi, kertoo professori Anne Tolvanen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Nyt esimerkiksi Pohjois-Lapissa helottaa Tolvasen mukaan hyvin komea ruska. Etelä-Lapissa puolestaan ruska on jäämässä vaisuksi.

– Tällä kertaa ruskassa voi olla huomattavia eroja samankin alueen sisällä. Sademäärät vaihtelivat kesällä melko suuresti lyhyillä etäisyyksillä.

Etelä-Suomessa ruska tapaa olla parhaimmillaan juuri näihin aikoihin, syys-lokakuun taitteessa.

– Yleensä ruskaa ei ole enää jäljellä missään lokakuun puolivälissä.