Lahjaksi annettujen raaputusarpojen suosio romahti viime vuonna, koska ainoastaan arvan ostajan on mahdollista lunastaa voitto.

Pöydällä on vaaleanruskea onnensanat-raaputusarpa, josta raaputetaan kolikolla yhtä kirjainta auki.

Avaa kuvien katselu

Raaputusarpojen myynti laski viime vuonna noin 40 prosenttia. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

Juttu tiivistettynä

  • Hallitus harkitsee joululahja-arpojen myynnin vapauttamista.
  • Perinteisiä raaputusarpoja ei ole voinut lahjoittaa lakimuutoksen jälkeen. Arpojen myynti laski viime vuonna noin 40 prosenttia.
  • Veikkaus kannustaa lakiin, jossa sekä lahjan antaja että saaja tunnistautuvat, ja muutosta on käsitelty valiokunnassa.

Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.

Hallitus pohtii niin sanottujen joululahja-arpojen myynnin vapauttamista.

Vuonna 2024 voimaan tulleen muutoksen jälkeen perinteistä raaputusarpaa ei ole ollut mahdollista ostaa toiselle ihmiselle lahjaksi. Voiton on voinut lunastaa ainoastaan ostaja, jonka on pitänyt tunnistautua ostohetkellä joko Veikkaus-kortilla tai ajokortilla.

Muutoksen yhteydessä myös verottaja ryhtyi perimään omiaan. Jos lahja-arvasta saa yli 5 000 euron voiton, siitä pitää maksaa lahjaveroa.

Arpojen myynti laski viime vuonna noin 40 prosenttia.

Hallitus uudistaa parhaillaan arpajaislakia. Tavoitteena on rahapelimarkkinoiden avaaminen siten, että Veikkauksen yksinoikeus rahapelien järjestämiseen päättyisi.

Ylen useista lähteistä saamien tietojen mukaan Veikkaus on lainvalmistelun yhteydessä toivonut, että osana uudistusta raha-arpojen myyntiä voitaisiin vapauttaa.

Lakipaketti on parhaillaan eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä.

Pitkäaikainen Veikkauksen hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) vahvistaa Ylelle, että asia on keskustelussa.

Hän sanoo, että raha-arvoista on tullut runsaasti kansalaispalautetta.

– Muutos tehtäisiin siten, että sekä lahjan antaja että lahjan saaja tunnistautuvat. Itse pidän järkevänä, että muutos tehtäisiin. Asia vaatii vielä hallituspuolueilta sekä vastuuministeriltä kuittauksen, Heinonen sanoo.

Yle tavoitti myös asiaa käsittelevän hallintovaliokunnan puheenjohtajan Mauri Peltokankaan (ps.). Hän ei vielä halunnut ottaa kantaa, koska asia ei ole vielä ollut valiokunnan pöydällä.

Veikkauksen liiketoimintajohtaja Nora Vähävirta vahvistaa, että yhtiö on käynyt asiasta keskustelua päättäjien kanssa.

– Arpojen antaminen joululahjaksi on ollut erittäin suosittu perinne Suomessa ja on sitä edelleen ympäri maailmaa. Vuoden 2024 muutosten jälkeen olemme saaneet asiasta paljon kysymyksiä asiakkailtamme. He ovat laajasti harmitelleet, ettei raaputusarpoja voi enää antaa lahjaksi, Vähävirta sanoo Ylelle.

Vähävirran mukaan Heinosen mainitsema malli, jossa molemmat osapuolet tunnistautuvat, on mahdollinen.

– Meillä on valmius ja halu toteuttaa kansalaisten ja poliitikkojen tahtoa raaputusarpoihin liittyvässä asiassa.

Kotirannan Prisman asiakkaat Vaasassa kertoivat pakollisen rekisteröitymisen vaikutuksista joululahja-arpojen hankkimiseen ja saamiseen joulun alla 2024. Video: Jarkko Heikkinen / Yle