Suomenkin velkajarrulaista koituisi harmia varmemmin kuin minkään lajin hyötyä, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.
Yhdysvaltain hallintosulku on turhaa ja erittäin kallista talouspoliittista teatteria, joka toistuu tai on ainakin hilkulla toistua muutaman vuoden välein.
Parhaillaan presidentti Donald Trump on lisännyt sulkuun omanlaisiaan lisävivahteita, mutta pohjimmiltaan sulku toistaa tälläkin kertaa ennestään tuttua kiistakaavaa.
Kyse on vain muodollisesti budjettikuriin kytkeytyvästä fiskaali-ilveilystä, jossa keskenään ties mistä aiheista kongressissa kiistelevät republikaani- ja demokraatti-edustajat yrittävät vahvistaa omaa ja heikentää vastapuolensa poliittista asemaa ja kannatusta.
Tekosyyn ja tilaisuuden talouspoliittiseen yhteenottoon tarjosi taas liittovaltion velkaantumista muka rajoittava velkakatto eli lakiin kirjattu dollarimääräinen suurin sallittu liittovaltion velkamäärä.
Tämänkertainen velkakiista kärjistyi hallintosuluksi sen jälkeen, kun liittovaltion lakisääteinen velkaantumisvara oli tullut täyteen ja kun alijäämäisen liittovaltion toimintojen ylläpitäminen olisi edellyttänyt lisärahoitusta yli tuon velkakaton salliman määrän.
Velkakatto ei estä velkaantumista
Toistaiseksi hallintosulut on ennen pitkää saatu päätökseen ja hallinto uudestaan taas käyntiin periaatteessa yksinkertaisella mutta poliittisesti vaivalloisella keinolla:
Hallintosulun aiheuttanut vanha enimmäisvelkasumma on pyyhitty pois velkakattolaista ja tilalle on kirjattu entistä mittavampi uusi dollarimäärä liittovaltion velkaantumista muka rajoittavaksi velkakatoksi.
Yhdysvaltain hallintosulut ovatkin ainakin toistaiseksi olleet talouspoliittista teatteria – ja velkakattolaki käytännössä turhanpäiväistä ja kallista teeskentelyä.
”
Velkakatto on jäänyt näitä toistuvia kiistakatkoja lukuun ottamatta vailla käytännön merkitystä.
Lakiin kirjattu velkakatto on jäänyt näitä toistuvia kiistakatkoja lukuun ottamatta vailla käytännön merkitystä, sillä liittovaltio on joka kiistan päätteeksi saanut lakisääteisen luvan ja tilaisuuden jatkaa liki hillitöntä velkaantumistaan.
Muodollisesti maailman tiukimpiin kuuluvasta lakiin kirjatusta velkakatosta huolimatta Yhdysvaltain liittovaltio on yksi rikkaan maailman alijäämäisimmistä valtioista ja kaikista maailman valtioista absoluuttisesti velkaisin.
Kolme yhteistä piirrettä
Yhdysvaltain velkakattokiistasta tai hallintosulusta koituu Suomeen asti joitakin epäsuoria heijastushaittoja ja muita harmeja, kuten tarpeetonta lisäepävarmuutta arvopaperimarkkinoille ja Yhdysvalloissa toimivien yritysten tilausten tai tavarantoimitusten viivästyksiä.
Samalla Yhdysvaltain velkakattokiista ja sen tuottama talousteatteri toimivat varoittavana esimerkkinä, mitä pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen Suomeen kaavailemalta velkajarrulailta voi kenties odottaa.
Vaikka hallituksen velkajarruesitys tai sen pohjalta ehkä eduskunnan käsittelyssä muovautuva muunnelma poikkeaa monilta osin Yhdysvaltain velkakatosta, voi niissä ja niiden vaikutuksissa nähdä yhteisiäkin piirteitä.
Ne ovat hölmöjä, teennäisiä tai haitallisia todennäköisemmin kuin hyödyllisiä.
Ensimmäinen Suomeen aiottua velkajarrua ja Yhdysvaltain velkakattoa yhdistävä piirre on epärealistisen ja siksi myös hölmön tavoitteen kirjaaminen lakiin.
Toinen yhteinen piirre on epärealistisen tavoitteen varsin todennäköinen saavuttamatta jääminen ja tavoitteiden teennäisen tavoittelun talousteatteriksi muuttuminen.
Kolmas yhteinen piirre on velkajarrun ja -katon melkein yhtä vakavat valuviat, joiden takia velkajarrun tai -katon tosissaan noudattamisesta koituisi helposti enemmän yleistä taloushaittaa kuin tavoiteltua velkakuria saati minkäänlaista yleistä taloushyötyä.
Velkasuhde pitäisi puolittaa
Todettakoon tähän väliin, että Suomen hallituksen kaavailema velkajarru vaikuttaa tavoitteineen edes vähän vähemmän hölmöltä kuin Yhdysvaltain liittovaltion velkakatto, mutta tämä ei tee Suomen jarrusta fiksua.
Pieni ero Suomen hyväksi syntyy siitä, että Yhdysvaltain dollarimääräinen velkakatto ei mukaudu (ilman lain muuttamista) senkään vertaa koko kansantalouden muutoksiin kuin Suomeen kaavailtu velkajarru.
Silti Suomenkin velkajarrumallin yksi vakava ongelma on talouspolitiikan kahlitseminen epätarkoituksenmukaisen jäykin sitein julkisen velkasuhteen alentamiseen ilman luontaisen suhdannevaihtelun tai edes kriisiaikojen edellyttämiä joustomahdollisuuksia tai poikkeusoloihin sopeutuvia poikkeuslausekkeita.
Hallituksen valmistelema velkajarrulaki edellyttäisi velkasuhteen (julkisen velan määrä suhteessa vuotuisen bruttokansantuotteen arvoon) painamista 40 prosenttiin, kun nykyinen velkasuhde on hieman yli 80 prosenttia ja EU-sääntöjen sallima enimmäissuhde 60 prosenttia.
Kertariuhtaisu tai jatkuva jarrutus
Yhdysvaltain velkakattolain noudattamiseksi (ilman lain uudelleen kirjoittamista) liittovaltion tulot ja menot pitäisi välittömästi tasapainottaa sen jälkeen, kun velkaa olisi kertynyt velkakaton sallima määrä.
Tämä tarkoittaisi (tai niin kuin parhaillaan on laita, tarkoittaa) hallintovirastojen ja -toimintojen sulkemista siltä osin kuin aiemman alijäämän umpeen kuromiseksi olisi tarpeen. Menoleikkaus (tai sitä vastaava verotuksen kiristys) olisi mittava ja lisäksi pysyvä, ellei lakiin kirjoitettaisi entistä korkeampaa uutta velkakattoa.
”
Velkasuhdetta olisi tarkoitus alentaa tavoitteen suuntaan jopa vuosikymmenten tai vuosisatojen ajan.
Suomen velkasuhteen alentamiseen tähtäävä velkajarru ei sentään edellyttäisi alijäämän tai varsinkaan tavoitteen ylittävän velkasuhteen umpeen kuromista äkillisellä kertariuhtaisulla vaan velkasuhdetta olisi tarkoitus alentaa tavoitteen suuntaan jopa vuosikymmenten tai vuosisatojen ajan.
Mutta Suomeenkin ehdotetun velkajarrun noudattaminen pakottaisi hallituksia ylläpitämään kireää tai vielä kireämpää talouspolitiikkaa ja mikä pahinta, kiristämään talouspolitiikkaa vielä tuntuvasti lisää taantuman tai vaisun talouskasvun oloissa.
Talouspoliittinen noidankehä
Orpon hallitus on ilman velkajarruakin pannut toteen ja vireille yhteensä noin kymmenen miljardin euron menoleikkaukset ja muunlaiset sopeutustoimet – ja näin todennäköisesti heikentänyt muutoinkin aneemista kansantaloutta.
Talouspolitiikan riuska kiristäminen taantuman oloissa on todennäköisesti heikentänyt kansantaloutta enemmän kuin se on vahvistanut julkista taloutta, joten julkisen talouden velkasuhde on kasvanut eikä supistunut niin kuin oli tarkoitus.
Jos velkajarrulaki olisi ollut jo voimassa, hallituksen olisi pitänyt kiristää talousvyötä vielä rujommin kuin se on nyt tehnyt. Siksi talouskin olisi heikentynyt lisää ja velkasuhde olisi paisunut vielä enemmän kuin nyt on käynyt – ja siksi velkajarrua olisi painettava entistäkin lujemmin.
Velkajarruehdotus sisältää talouspoliittisen noidankehän ainekset, jotka tosin jäänevät pelkiksi aineksiksi.
Ennen pitkää Suomenkin hallitukset keksivät kyllä keinot ja verukkeet, joilla saada velkajarru luistamaan – niin kuin Yhdysvaltainkin kongressit ovat kerta toisen jälkeen keksineet perustelut velkakattolakinsa uudelleen muotoiluun.