Suomessa tavallisen palkansaajan mediaanitulot ylittivät kuluvan vuoden kesäkuussa ennakkotietojen mukaan ensimmäisen kerran 4000 euroa kuukaudessa.

Asiasta huomauttaa muun muassa Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus viestipalvelu X:ssä.

– Kesäkuussa toki aina piikki lomarahojen maksun takia, mutta tulotiedot todelliset ja eurot ei valehtele. Lisätulot jääneet sukanvarteen, tilivarojen ennätys rikkoutui samalla, hän kirjoittaa.

Brotherus viittaa Suomen Pankin vastikään julkaisemiin tietoihin joiden mukaan kesäkuun lopussa suomalaisten kotitalouksien talletuskanta oli kaikkien aikojen suurin, 114,7 miljardia euroa. Se oli lähes neljä miljardia euroa suurempi kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Kesäkuun lopussa kotitalouksien talletuksista 69,9 miljardia euroa oli yön yli -talletuksia, 15,4 miljardia euroa määräaikaistalletuksia ja 29,4 miljardia euroa sijoitustalletuksia.