Diandra on Elämäni biisin pitkäaikaisin ja työteliäin solisti.

Diandran viikkoaikataulu huimaa päätä. Yle

Diandra on yksi Elämäni biisi -ohjelman kiireisimmistä solisteista. Siitä yhden osoituksen laulaja tarjoili tällä viikolla itse sosiaalisessa mediassaan.

Diandra julkaisi itsestään kuvan maanantaina.

– Arvatkaa mitä? Me nauhoitettiin etukäteen tänään yksi uusi Elämäni biisi -jakso! Viikon aikana kuvataankin peräti kolme jaksoa, Diandra kirjoittaa päivityksessään.

Lista vielä jatkuu:

– Lisäksi tällä viikolla kolme omaa keikkaa, neljät eri treenit ja kolme palaveria. Päässä pyörivät ihanat biisit, sanat ja melodiat hyvässä kaaoksessa keskenään. Kyllä tästä selvitään ja ilon kautta, Diandra päättää kirjoituksensa.

Jos upotus ei toimi, näet Facebook-päivityksen myös tästä linkistä.

Päätähuimaava listaus on saanut fanit huolestumaan.

– Muista myös levätä. Älä polta itseäsi loppuun liian paljolla työllä. Et ole tähdenlento, vaan teet pitkän uran, Facebookissa kommentoidaan.

– Hyvä, muista sinäkin, että et ole kone. Sinulla on vielä vuosia laulaa.

– Onpa sinulla tiukka ohjelma. Toivottavasti tulee välillä vapaapäivä, että saat levätä.

Eräs katsoja kiinnitti huomionsa mainintaan etukäteen nauhoitetusta Elämäni biisi -jaksosta.

– Mitä ihmettä, eivätkö ne olekaan suoria lähetyksiä? Facebook-käyttäjä kysyy.

Diandra on vastannut ihmetykseen.

– On aina live, mutta nauhoitamme yleensä kaksi erikoisjaksoa etukäteen kauden aikana, ja ne molemmat tulevat sitten vasta ensi vuonna telkkarista, laulaja selittää.

Diandran kanssa viime viikon Elämäni biisissä lauloivat Lauri Mikkola, Suvi Teräsniska ja JP Leppäluoto. Yle

Diandra on ainoa Elämäni biisi -solisti, joka on ollut mukana ohjelman jokaisella tuotantokaudella. Yleltä kerrotaan Iltalehdelle, että viime talvena nähdyllä kuudennella tuotantokaudella Diandra lauloi yhteensä 14 kappaleella, mikä oli enemmän kuin kellään muulla kauden solistilla. Jaetulla toisella sijalla olivat Suvi Teräsniska ja Tero Vesterinen, jotka molemmat esiintyivät 12 kappaleella kauden aikana.

Viime vuoden vakisolisteista Arja Saijonmaa ja Jore Marjaranta esiintyivät vain neljä kertaa.

Tämän illan solistit selviävät Katja Ståhlin juontamassa suorassa lähetyksessä. Ohjelman vieraiksi tänään saapuvat kirjailijat Aulikki Oksanen ja Reijo Mäki, pappi Leena Huovinen, ohjaaja Miia Tervo ja show-tuottaja Matti Myllyaho.

Elämäni biisi tänään TV1:llä kello 21.00 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.