Sami Kapanen avasi outoa tilannetta.

Sami Kapanen hämmästeli tuomariston päätöstä. Tomi Natri / AOP

Kouvolassa jää petti pahemman kerran. Se keskeytti KooKoon ja Pelicansin välisen SM-liigaottelun, kun toinen erä oli alkamaisillaan.

MTV:n lähetyksessä näkyi, että Pelicansin vaihtoaition edessä ollutta reikää yritettiin paikata. Huoltotoimet kestivät niin kauan, että joukkueet komennettiin pukukoppeihin.

Lopulta ottelua päätettiin jatkaa, vaikka molempien joukkueiden leireissä vallitsi epätietoisuus.

– Toisen maalin takana oli aika syvä railo. Myös toisen maalin etukulmalla oli reikä. Käsitykseni oli, etteivät kummankaan joukkueen pelaajat kokeneet turvalliseksi jatkaa peliä. Ymmärsin, että myös tuomaritkaan eivät halunneet ottaa vastuulleen sitä, jos jollekin sattuisi jotain, Pelicansin Sami Kapanen sanoi lehdistötilaisuudessa.

– Olen aika hämmentynyt siitä, että peliä päätettiin jatkaa. Olisi mielenkiintoista kuulla, mistä päätös juontaa. Hyvä, ettei kenellekään mitään käynyt.

– Meidän peliimme tämä ei vaikuttanut. Totta kai pelaajien turvallisuus on tärkein.

KooKoo-luotsi Jouko Myrrä komppasi Kapasta.

– Yhdessä katsoimme sitä tilannetta. Sitten tuli pitkä tauko, joka voi sekin tuottaa ongelmia. Meillä on onneksi oma punttisali tuossa metrin päässä, joten suurin osa jätkistä otti jo kamoja pois ja piti siellä lämmöt yllä.

MTV:n ottelun jälkeisessä haastattelussa Pelicans-puolustaja Casimir Jürgens oli vielä kovasanaisempi.

– Olen sitä mieltä, ettei peliä olisi saanut missään tapauksessa jatkaa. Oli iso reikä aivan vaihtoaitiomme edessä. Siinä olisi voinut käydä todella pahasti jollekin, Jürgens sanoi.

KooKoo voitti ottelun lopulta 5–2.