Vihreiden kaksi kansanedustajaa esittää, että varusmiespalveluksen voisivat suorittaa myös he, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta.
– Suomessa olisi luontevaa avata mahdollisuus asepalvelukseen kaikille EU-kansalaisille ja mahdollisesti kohdennetusti myös muille oleskeluluvan saaneille ulkomaiden kansalaisille, Atte Harjanne ja Hanna Holopainen toteavat kirjallisessa kysymyksessään.
He perustelevat ehdotustaan sillä, että maahanmuuton sekä työntekijöiden ja opiskelijoiden kansainvälisen liikkuvuuden myötä Suomi on entistä kansainvälisempi ja Nato- ja EU-maana Suomen puolustus on yhä kiinteämmin kansainvälistä toimintaa.
– Asepalveluksen suorittaminen on erittäin tehokas tapa integroitua yhteiskuntaan. Kansalaisuutta tavoittelevalle nuorelle olisi arvokasta, jos asepalveluksen voisi suorittaa jo ennen kansalaisuuden saamista. Palveluksen suorittamiseen voitaisiin liittää myös kannustin nopeammasta kansalaisuuden saamisesta, kansanedustajat toteavat.
He myöntävät, että pienet päivärahat todennäköisesti rajoittaisivat ulkomaalaisten halua suomalaiseen varusmiespalvelukseen.
– Ulkomaan kansalaisten asepalvelus ei ole kansainvälisesti erityisen poikkeuksellista. EU-maista Belgian, Tanskan, Ranskan, Irlannin, Luxemburgin ja Slovakian asevoimissa asepalvelus on mahdollista joko EU-kansalaisille tai ulkomaiden kansalaisille laajemmin, Harjanne ja Holopainen toteavat.
He esittävät hallitukselle lakimuutoksia, joilla mahdollistetaan EU-maiden kansalaisten ja mahdollisesti muidenkin ulkomaiden kansalaisten asepalvelus Suomen Puolustusvoimissa.