Vuoden 2017 Miss Suomi Noora Hautakangas murtui kyyneliin sunnuntaina Huomenta Suomessa.


Noora Hautakangas pohtii, haluaako yrittää lasta. Jenni Gästgivar
Yrittäjä, Reloven perustaja ja vuoden 2007 Miss Suomi Noora Hautakangas, 41, vieraili sunnuntaiaamuna 5. lokakuuta MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.
Suorassa lähetyksessä Hautakankaalle näytettiin videoklippi artisti Ellinoorasta, 31, joka puhui hänestä kauniisti. Ellinoora muun muassa kuvaili Hautakangasta todella sydämelliseksi ihmiseksi.
– Minusta tuntuu, että jaamme saman perfektionistin vision asioihin ja että kun tehdään, niin tehdään kunnolla, artisti sanoi Hautakankaalle klipissä.
– Sen lisäksi, että teet pieteetillä töitä, olet yksi lämpimimmistä ja valoisimmista ihmisistä, jonka olen koskaan kohdannut. Joka ikinen kerta, kun olemme olleet kontaktissa, minulle on jäänyt aina sydämellinen ja todella hyvä fiilis. Se on poikkeuksellista, että joka kerta kohtaa ihmisen valolla ja lämmöllä, hän lisäsi.
Ellinooran sanat saivat Noora Hautakankaan herkistymään. Atte Kajova
Ellinooran sanat saivat Hautakankaan liikuttumaan kyyneliin.
– Okei, tällaisen sitten laitoitte tuohon, yrittäjä totesi naurahtaen ja pyyhki kyyneleitään.
– Pitäisikö tuon jälkeen minun pystyä vielä puhumaan jotain? hän kysyi hymyillen.
Seuraavaksi Hautakangas puhui itsensä haastamisesta ja näyttämisen halusta. Aiheena on myös yrittäjän hiljattain julkaistu Noora Hautakangas – huijarisyndroomasta huolimatta -kirjan (Bazar), jossa hän kertoo muun muassa kamppailustaan epävarmuutensa kanssa.
– Toivon jotenkin, että tuo kirja olisi suurena vertaistukena niille tyypeille, ketkä epäilee tosi paljon itseään, Hautakangas sanoi ääni murtuen.
– Saako kukaan selvää mitä mä puhun? Mutta jotenkin… että silti uskoisi ja vain menisi ja tekisi, hän pohti heti perään.
Noora Hautakangas on kokenut työpaikkakiusaamista radiossa. Jenni Gästgivar
Kirjassaan Hautakangas on puhunut esimerkiksi huijarisyndroomastaan ja misseyden tuomista kokemuksista niin ihmissuhteissa, julkisuudessa kuin työpaikoilla.
Hautakangas myönsi kirjassa, että hän halusi voittaa kilpailun etenkin sen takia, että muut ihmiset hyväksyisivät hänet sellaisena kuin hän on. Kilpailu ja voitto kuitenkin aiheuttivat Hautakankaalle huijarisyndrooman ja hän kuvailee kilpailun ”sulloneen hänen identiteettinsä täysin uuteen muottiin”.
– Voittoni jälkeen minut teilattiin rajusti. Media julisti seuraavan aamun lööpeissä, miten Väärä missi voitti! Keskustelupalstat täyttyivät kommenteista, joissa ruodittiin sitä, miten karmea minä olin. Keskustelijoiden mukaan minulla oli reisissä selluliittia, liian leveä lantio, liian suuri nenä ja hevosen naama, hän kertoi teoksessaan.