Ukrainassa turvallisuuspalvelu SBU ja kansallinen korruption vastainen toimisto NABU ovat ajautuneet vakavaan kiistaan.

Asiasta kertova ukrainalaismedia The Kyiv Independent kuvailee tilannetta valtataisteluksi, jossa molemmat osapuolet ovat syyttäneet toisiaan yhteyksistä Venäjään ja ryhtyneet toistensa työntekijöiden tutkintaan ja pidätyksiin.

Lehden mukaan valtataistelu liittyy laajempaan kiistaan presidentin kanslian ja korruptionvastaisen viraston välillä. NABU:n mukaan hallinto pyrkii murentamaan sen riippumattomuutta, kun taas SBU väittää torjuvansa Venäjän vaikutusta virastossa.

Kriisi käynnistyi heinäkuussa, kun presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoitti lain, joka alisti NABU:n syyttäjänvirastolle. Suurten mielenosoitusten jälkeen korruptionvastaisen toimiston itsenäisyys palautettiin, mutta kiista on jatkunut.

Päivää ennen viraston itsenäisyyden poistaneen lakiesityksen hyväksyntää SBU teki ratsian NABU:n tiloihin ja pidätti tutkintayksikön johtajan Ruslan Mahamedrasulovin.

Häntä syytetään ”vihollisvaltion avustamisesta”, mutta arvostelijoiden mukaan kyseessä on kostotoimi, koska Mahamedrasulov oli tutkinut presidentin lähipiiriin kuuluvia henkilöitä.

Tiedustelupalvelu SBU:n mukaan Mahamedrasulovi ja hänen isänsä pitivät tiiviisti yhteyttä venäläistahoihin.

Myös toinen korruptionvastaisen viraston tutkija pidätettiin maanpetoksesta syytettynä.

NABU puolestaan nosti syytteen SBU:n entistä kyberturvallisuuspäällikkö Illia Vitiuakia vastaan.

Korruptiota vastustava kansalaisjärjestö Korruptionvastainen keskus pitää tilannetta hyökkäyksenä NABU:n riippumattomuutta vastaan.

– Tavoitteena on pelotella NABU:a näytösoikeudenkäynneillä ja Mahamedrasulovin sekä hänen isänsä rankaisemisella, järjestön toiminnanjohtaja Daria Kaleniuk sanoo.

Myös turvallisuuspalvelu SBU on joutunut epäilyksen alaiseksi. Yhden osaston varapäällikkö Serhiy Duka on joutunut selittelemään yhteyksiään Venäjään. Korruptiota vastustavan kansalaisjärjestön selvityksen mukaan hänen vaimonsa vanhemmilla on venäläiset passit.

Poimintoja videosisällöistämme

Varapäällikön vaimon vanhempien kerrotaan myös vierailleen Venäjällä sodan aikana.

The Kyiv Independentille nimettömänä asiaa kommentoineet virkamiehet molemmista virastoista toteavat, että ainoa kiistasta todellista hyötyä saava taho on Venäjä.

Molemmat tahot myös syyttävät presidentin kansliaa kriisin jatkumisesta.