Global Movement to Gaza -aktivistiliikkeen Suomen jaosto ei allekirjoita ulkoministeriön konsulipäällikön Jussi Tannerin sunnuntaina Helsingin Sanomissa kertomaa Gazan avustuslaivueelta pidätettyjen suomalaisten tilanteesta.

Tanner kertoi lehdelle, että tilanne on ”tavanomainen” eikä siinä ole Suomen kannalta mitään ihmeellistä.

– Suomalaisia, jotka ovat menettäneet vapautensa eri tavoilla, on maailmalla satoja joka vuosi. Tässä ei ole meidän kannaltamme mitään kovin ihmeellistä, Tanner sanoi HS:lle.

Tiedotteessaan liike kertoo olevansa huolissaan suomalaisten tilanteesta ja kertoo heistä ainakin yhden olevan syömälakossa pidätyskeskuksessa saamansa kohtelun vuoksi.

Israel pysäytti Gazaan suunnanneet alukset kuluneella viikolla ja otti kiinni niissä olleet yli 400 ihmistä. Gazan saarron murtamista yrittäneeseen laivueeseen kuului 42 alusta. Avustuslaivueessa ja pidätettyjen joukossa oli mukana kuusi suomalaista.

STT yritti tavoitella Tanneria kommentoimaan aktivistiliikkeen lausuntoja myöhään sunnuntai-iltana, mutta ei saanut häneen yhteyttä.

Oikeutta tavata asianajajia rajoitettu

Liikkeen mukaan pidätetyiltä on evätty muun muassa välttämättömät lääkkeet ja puhdas vesi, eikä heillä ole ollut mahdollisuutta olla yhteydessä kotiin. Lisäksi heidän oikeuttaan tavata asianajajia on rajoitettu ankarasti, liike sanoo.

Kiinniotettuja on myös liikkeen mukaan kohdeltu väkivaltaisesti laittamalla heidät käsirautoihin ja sitomalla heidän silmänsä. Myös naisia on nöyryytetty, ja heidät on pakotettu riisumaan hijabinsa, liike sanoo tiedotteessa.

Perjantaina pääkonsuli Tanner kertoi viestipalvelu X:ssä, että Suomen Israelin-konsuli oli tavannut viisi Israelin kiinni ottamaa suomalaista. Hän sanoi, että ministeriön käsityksen mukaan kenelläkään heistä ei ollut hätää.