Vuonna 2021 Ida Hulkosta tuntui siltä, että koko maailma kaatui päälle.

Tokion olympialaiset olivat takanapäin. Lähes välittömästi sen jälkeen kausi jatkui kansainvälisessä uintiliigassa. Tuolloin 22-vuotias uimari kilpaili jopa 70 kertaa viiden kuukauden aikana.

Suomen ennätykset vuotta aiemmin rikkonut rintauimari oli rakentanut koko identiteettinsä urheilemisen varaan, mutta nyt hän oli hukassa.

Samoihin aikoihin sekauimari Metin Aydin liittyi samaan tamperelaisseuraan, jossa Ida harjoitteli.

Tarvittiin toinen huippu-urheilija rinnalle, jotta Ida Aydin (os. Hulkko) oppi erottamaan urheilijaidentiteettinsä arkielämästään.

Se pelasti vuoden 2028 olympialaisiin tähtäävän uimarin uran.

Aikaisemmin oli vain uimari Ida Hulkko, niin nyt Ida Hulkko on paljon muutakin. Tietysti nyt se on Ida Aydin.

Ida ja Metin Aydin menivät naimisiin syyskuun alussa usean vuoden seurustelun jälkeen. Ida kuvailee huomanneensa arjessaan uudenlaista seesteisyyttä.

– Avioliiton myötä on rauhallisuutta tullut lisää. En tiedä, onko se statuskysymys, kun on vaimo vai yleisesti kokemuksen ja iän tuoma rauhallisuus. Että ei häslää koko ajan ihan joka paikkaan.

Pari tapasi ensimmäisen kerran kuutisen vuotta sitten.

Turkin maajoukkuetta edustanut Metin oli tullut Ida Hulkolle tutuksi uimakisoissa ympäri maailmaa. Pikkuhiljaa uimarit alkoivat viettää enemmän aikaa yhdessä, ja vuonna 2022 Metin muutti Tampereelle.

Uimaripariskunnan vapaa-aikakin kuluu vedessä. Ida ja Metin Aydin rentoutuvat yhdessä saunomalla ja avannossa Tampereen rannoilla. Pariskunnan yhteinen kieli on englanti.

– Olen Metinin kohdalla nauranut, että hän on lämmön ja auringon ihminen ja on päätynyt kanssani Suomeen.

Metinillä on tapana vaatia lauteilla lisää löylyä. Kaverit ovat alkaneet nimittää miestä saunamaisteriksi.

Pariskunta kertoo tehneensä jo seurustelun alussa sopimuksen, että uintiasiat jäävät hallille ja kotona keskitytään yhteiseen arkeen ja hyvinvointiin.

Toistaiseksi jako on toiminut hyvin, mutta Metin myöntää, ettei se aina ole helppoa. Esimerkiksi viime vuonna Idalla oli vaikea jakso ennen MM-kisoja, mikä tuntui kotonakin.

– Yritin piristää häntä, ja hän piristyikin, mutta samalla keskustelimme paljon uinnista ja suorituksista, ja se vaikutti mielialaamme myös altaan ulkopuolella, Metin kertoo.

Idan mukaan Metin on taitava viemään ajatukset pois urheilusta ja tuomaan uutta näkökulmaa siihen, kuinka tärkeää urheilu loppujen lopuksi on. Metinille urheilijuus on vain yksi puoli.

– Eikä se ole hänen mielestään edes se paras puoli, johon hän haluaa samaistua. Se on tuonut itselle tervettä näkökulmaa, Ida kuvailee.

Sometyö mahdollistaa ammattiurheilun

Idan ja Metinin arkea on voinut seurata Idan Instagram-kanavalla. Pariskunta on jakanut hyvin avoimesti kuvia kosinnasta luontovaelluksella tai vaikkapa yhteisistä hetkistä rock-konserteissa.

Ida on rakentanut määrätietoisesti henkilöbrändiään sosiaalisessa mediassa vuodesta 2019 lähtien. Tuolloin uimari totesi, ettei tulisi elämään pelkästään uinnin palkintorahoilla, ja aloitti työn somevaikuttajana.

Kuvat: Ida Aydinin Instagram ja Markus Metsänen Photography.

Sosiaalisen median kautta saadut tulot ovat mahdollistaneet ammattiurheilun. Huomattava osa Idan tuloista tulee oman yritystoiminnan kautta.

– Olen onnistunut siinä todella hyvin omassa mittakaavassa. Se on maksanut laskuni ja mahdollistanut sen, että ei tarvitse stressata, mitä kaupasta ostaa.

Ida Hulkko Oy:n liikevaihto on kasvanut kolmena perättäisenä vuotena ja oli 2024 67 000 euroa.

Hänen mukaansa somessa näkyvä Ida on tasan sama ihminen, joka hän on oikeassakin elämässä. Poikaystävän ja sittemmin aviomiehen näkyminen somesisällöissä oli sinänsä helppo ratkaisu, sillä pariskunta on elänyt yhteistä arkea treeniporukassa. Lisäksi Metin on tottunut julkisuuteen Saksassa ja Turkissa.

– Jos olisi kumppani, joka ei tee mitään sosiaalista mediaa, niin se olisi varmasti muuttanut asioita. Tuntuisi tyhmältä rajata se puoli elämästä pois, jos kaiken muun näyttää, Ida pohtii.

Somealustaksi valikoitui nopeasti Instagram. Ida kertoo, että hän ei tavoittele lyhytvideoiden tuomia klikkejä ja mahdollisimman laajaa huomiota, vaan haluaa keskittyä pitkäkestoiseen tarinankerrontaan.

– En halua aiheuttaa nopeita reaktioita. Vaan kertoa omaa tarinaa pitkäjänteisesti ja sellaisella tavalla, että ihmiset saavat siitä jotain itselleen. Jakamaan haasteita ja varsinkin nuorille urheilijoille sitä, mitä kaikkea urheilijuuteen liittyy.

Pitkäjänteinen somen tekeminen on tuonut Idalle myös päivätyön. Hän työskentelee markkinointipäällikkönä Elisan tytäryhtiöllä Moontalkilla.

Valmentaja ohjeistaa uimaria altaalla innokkaasti. Taustalla näkyy kellotaulu, joka näyttää ajan ja päivämäärän.

Avaa kuvien katselu

Päivätyö, oma yritys ja opiskelut ovat pitäneet Idan kalenterin täynnä. Häiden järjestäminen lohkaisi myös paljon aikaa ja energiaa. Sen takia treeni- ja kisakalenteri on nyt tavanomaista väljempi. Kuva: Ilkka Loikkanen / Yle

Juuri nyt Ida Aydinin elämän peruspalikat vaikuttavat olevan kunnossa toisin kuin neljä vuotta sitten, kun hän kärsi ylikuormituksesta.

Toimiva parisuhde on siihen yksi syy. Idan mukaan on helpottavaa, että puoliso on saman lajin urheilija. Metin ymmärtää huippu-urheilun vaatimukset ja pään sisäisen henkisen taistelun.

– Pitää nostaa hattua Metinille. Hän on nähnyt, kun meikä oli kaivanut henkisesti ison kuopan. Hän on ollut ykkösjuttu, miten sieltä on päästy pois.

Ida kertoo oppineensa puolisonsa avulla, että urheilutulokset eivät määritä häntä ihmisenä. On ollut helpottavaa, että urheilusuorituksia tarvitse selittää kotona, vaan tilaa jää muiden asioiden jakamiseen.

On tavallaan paradoksi, että arki toisen urheilijan kanssa on auttanut keskittymään elämässä muuhun kuin urheiluun. Ida kuvailee parisuhdettaan jopa pakopaikaksi, joka on auttanut pelastamaan oman uintiuran.

– Se on tuonut tasapainon itselle. Aikaisemmissa suhteissa en ole onnistunut sitä tekemään.

Metin puolestaan kertoo ihailevansa Idan henkistä vahvuutta.

– Ida on paljon menestyksekkäämpi kuin minä. Urheilu ei aina ole nousujohteista, vaan välillä on alamäkiä. Hän on ollut upea silloinkin kuin suoritukset eivät ole olleet hyviä. Sitä hänessä ihailen ja olen ottanut hänestä oppia.

Vuodenvaihteessa Metin päätti pitää taukoa kisaamisesta, mutta ei päässyt uima-allasta pidemmälle. Hänet löytää nyt Idan valmentajan Jere Jänneksen vierestä toisena valmentajana tamperelaisen kilpauintiseuran TaTU:n treeneissä. Hän keskittyy erityisesti kisaryhmän nuorimpien uimarien valmentamiseen.

Kaksi ihmistä istuu laiturilla järven rannalla aurinkoisena iltana. Taustalla näkyy metsä ja rauhallinen järvimaisema.Kaksi ihmistä istuu laiturilla järven rannalla aurinkoisena iltana. Taustalla näkyy metsä ja rauhallinen järvimaisema.

Pariskunta on tehnyt selvän rajauksen, että Metin ei puutu Idan valmennukseen, vaikka toimiikin samassa ryhmässä, jossa Ida harjoittelee.

”En halunnut avata sitä Pandoran lipasta”, Metin nauraa.

Jere Jännes on valmentanut Idaa jo kahdeksan vuoden ajan. Työnjako Metinin kanssa treeneissä on selvä: Jännes johtaa valmennusta ja Metin huolehtii muun muassa nuorempien uimarien painonnostoharjoittelusta.

Metin perustelee siirtymistään altaan reunalle omalla iällään sekä sillä, että haluaa kuitenkin olla uinnin kanssa tekemisissä. Siitäkään ei ole haittaa, että saa viettää treeneissä aikaa puolison kanssa.

Ida treenaa viikoittain 5-6 kertaa altaalla ja lisäksi pari kertaa viikossa kuntosalilla ja pilateksessa.

Vielä on epävarmaa, osallistuuko hän Pohjoismaiden mestaruuskisoihin joulukuussa. Idan mukaan hän on urallaan siinä vaiheessa, että lähtee kisoihin vasta silloin kun on oikeasti kisakunnossa ja taistelemassa mitalisijoista.

Tähtäin on selvä: kolmen vuoden päästä olympialaiset, jossa Idan päälaji 50 metrin rintauinti on mukana ensimmäistä kertaa. Päätös kaikkien 50 metrin lajien mukaan ottamisesta Los Angelesiin kisoihin 2028 tehtiin viime keväänä. Ennen sitä Idan mielessä oli jo ehtinyt käydä ajatus, että oliko kilpauinti hänen osaltaan tässä.

– Se muutti paljon omaa ajattelua, että viisikymmentämetriset tuotiin olympiaohjelmaan. Se on tuonut ajatukset takaisin siihen, että mitäs se voikaan olla.

Kaksi henkilöä istuu ulkona syksyisessä maisemassa, pukeutuneina lämpimiin vaatteisiin.

Avaa kuvien katselu

Ida ja Metin Aydin haaveilevat perheestä. Kuva: Ilkka Loikkanen / Yle

Idan ja Metinin yhteisistä tavoitteista kysyttäessä vastaus on selvä.

– Haluan olla isä, Metin vastaa.

– Olemme avoimesti puhuneet, että haluamme yrittää yhdessä lapsia ja rakentaa perhettä. Meillä ei ole vielä selkeää suunnitelmaa, että sen pitää tapahtua nyt. Harvoinhan se tietysti suunnittelun kautta tulee, Ida jatkaa.

– Los Angeles on siellä kolmen vuoden päästä. Mitä tapahtuu sillä välillä, niin ken tietää.

Metiniltä löytyy uintitekniikoiden lisäksi käytännön vinkkejä myös muille urheilijapariskunnille.

– Asettakaa yhteisiä tavoitteita ja työskennelkää sitä kohti, koska silloin ei ole väliä saavutatteko sen vai ette. Riittää että toinen on rinnallasi, se on hyvin palkitsevaa. Uskon, että se valmistaa myös (yhteiseen) elämään urheilun jälkeen.

Ida Aydin (os. Hulkko)

Syntynyt 1998 Mikkelissä

Asuu Tampereella

Suorittaa englannin kielen maisteriopintoja Tampereen yliopistossa

Päälajina 50 ja 100 metrin rintauinnit, joissa molemmista Suomen ennätykset (30,19 ja 1.06,73)

Valmentaja Jere Jännes

Hopeaa EM-kisoissa 50 metrin rintauinnissa pitkällä radalla keväällä 2021

Tokion olympiakisoissa 2021 sadan metrin rintauinnissa 12:s