Helsinkiläisen urheilubaarin edessä tapahtui epäilty törkeä pahoinpitely perjantai-iltana.

Avaa kuvien katselu
Tappelun yhteydessä rikkoutui myös ravintolan ikkuna. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Poliisi on ottanut kiinni 10 henkilöä liittyen perjantai-iltana tapahtuneeseen tappeluun Töölön Sports-baarin edustalla.
Epäillyt on pidätetty ja poliisin mukaan heitä tullaan esittämään vangittaviksi.
Tutkinnanjohtaja Juha Piippo Helsingin poliisista toteaa, että ennen kuulusteluita tapahtumien kulkua tai teon mahdollista motiivia ei voi avata enempää vaarantamatta tutkintaa.
Poliisi epäilee alustavasti usean henkilön syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn, vahingontekoon, pahoinpitelyihin ja vaaran aiheuttamiseen.