Kälviäläiset peruskoululaiset juoksivat hurjia tuloksia Cooperin testissä. Listan kärjestä löytyvän Otto Kolppasen tulos arvioidaan Suomen kovimmaksi.

Kälviäläinen liikunnanopettaja Jouko Salmela ylläpitää listaa kovimmista Cooper-suorituksista koulussaan. Kuvituskuva. Ismo Pekkarinen / AOP

Yhdeksäsluokkalainen Otto Kolppanen juoksi tänä syksynä koulun Cooperin testissä hurjan tuloksen.

15-vuotias kälviäläinen eteni 12 minuutissa 3 870 metriä.

Lucina Hagmanin koulun liikunnanopettajan Jouko Salmelan ylläpitämällä koulun kaikkien aikojen listalla (otanta vuodesta 1980) sillä otetaan kärkipaikka.

Tosin se oli Kolppasen nimissä jo aiemminkin.

– Viime vuoden ennätys parani 40 metrillä, Salmela kertoo.

Pari viikkoa sitten syyskuussa juostu uusi ennätystulos eroaa aiemmasta kuitenkin siten, että tällä kertaa Kolppanen juoksi sen ”luonnollisissa olosuhteissa”.

– Vuosi sitten Oton tiedettiin olevan hyvässä kunnossa. Niinpä siihen järjestettiin vähän isompi tapahtuma. Koko koulu oli kannustamassa ja mediaakin paikalla. Tänä vuonna juttelimme valmentajan kanssa, että on parempi, että Otto suorittaa testin normaalisti muiden mukana, Salmela sanoo.

Juoksukeli oli suosiollinen.

– Oli tyyni keli. Se on tärkeämpi asia kuin lämpötila, Salmela sanoo.

Salmelalla ei ole faktaa väitteensä tueksi, mutta hän esittää Kolppasen suorituksesta kovan arvion.

– Veikkaisin, että se on ikäsarjassaan Suomen paras. Myös valmentaja Jouni Kykyri arvelee samoin.

Kolppasen tuloksen 3 870 vertailukohdaksi voidaan nostaa vaikkapa kestävyysurheilun suurnimi Iivo Niskanen. Hiihtäjä juoksi tänä kesänä Cooperin testissä 4 070 metriä.

Estejuoksija Topi Raitanen muisteli kesällä 2024 Iltalehdelle, että juoksi koulupoikana Cooperissa tuloksen 3 790 metriä.

15-vuotiaan kuntotason arvioinnissa arvosanan ”erinomainen” saa yli 2 800 metrin tuloksella.

Kälviällä osataan

Salmelan mukaan kälviäläiset urheiluperinteet selittävät hurjia Cooper-tuloksia. Kuvituskuva. AOP

Salmelan ylläpitämä lista on mielenkiintoista luettavaa. 45 vuoden otanta kälviäläisen koulun Cooper-tuloksista kertoo paljon yhteiskunnallisista muutoksista.

Kaikkien tietoon lienee nykyään iskostettu, että nykynuoret ovat huonommassa kunnossa kuin aiemman sukupolven edustajat. Mutta ei se ihan niin yksinkertaisesti mene.

– Polarisaatio on vahvistunut. Nykyään on entistä enemmän sekä tosi hyväkuntoisia nuoria että heitä, joiden yleiskunto on todella huono, yli 30 vuotta liikunnanopettajana koulussa työskennellyt Salmela sanoo.

Varmemmaksi vakuudeksi tästä Salmela muistuttaa, että tämän vuoden syksyllä top-99-listalle itsensä kirjautti Kolppasen lisäksi viisi muuta nuorta.

– He edustavat urheilua monipuolisesti. Lajeina on edustettuna juoksua, salibandyä ja jalkapalloa, pitkän linjan urheilumies Salmela myhäilee.

Salmela uskoo kälviäläisten nuorten takovan Cooperissa selvästi maan keskiarvoa kovempia tuloksia.

Merkittäviä syitä on kaksi.

– Olen jo pitkään järjestänyt Cooperin testit niin, että ne eivät ole pakollisia. Olen kysynyt, ketkä haluavat juosta sen, ja yllättävän moni haluaa. Se on todella mukava asia, Salmela sanoo.

Toinen syy liittyy nykyään Kokkolaan liitetyn entisen keskipohjalaisen kunnan urheiluperinteisiin.

– Kälviä on pieni paikkakunta, jolla on pitkät perinteet kestävyysurheilussa. Se näkyy.

Verraton ”alkulämmittely”

Ihan tyhjästä Kolppanen ei hurjaa Cooperin tulostaan rykäissyt. Kälviän Tarmoa edustava nuorukainen on voittanut jo ikäsarjojensa SM-mitaleita ja ottanut nimiinsä ikäluokkansa Suomen ennätyksiä.

14-vuotiaana Kolppanen nappasi SM-kultaa 800 ja 2000 metrillä. Tänä suvena 15-vuotiaiden sarjassa irtosi kultaa 2000 metrillä sekä 5 km tiejuoksussa.

Salmela kertoo olevansa urheiluihminen henkeen ja vereen. Kolppasta hän ylistää.

– Minulla on tiukkoja kriteereitä, joiden perusteella arvelen, voiko jostakusta tulla huippu. Otto on sellainen tapaus.

– Asenne on tärkein. Hän on tietyllä tavalla nöyrä, joka ei tee itsestään numeroa. Hän tekee aina parhaansa ja pistää kaiken likoon. Urheilun lisäksi hän pärjää koulussa. Kaikin puolin tasapainoinen nuori, Salmela kehuu.

Sitten liikunnanopettaja paljastaa jotain, joka nostaa Kolppasen hurjan Cooper-tuloksen arvoa entisestään.

– Hän ei valmistautunut juoksuun mitenkään sen erikoisemmin. Siinä hän pelasi aamulla pihalla palloa ja leikki muiden oppilaiden kanssa, ja kävi sitten juoksemassa tuollaisen tuloksen, Salmela sanoo.

Kolppasen nimi kannattaa siis painaa mieleen.

– Poika on kyllä kova. Ei siitä mihinkään pääse. Luonnonlahjakkuus, yli 30 vuotta liikunnanopettajana työskennellyt Salmela kehuu.