Luonnonvarakeskus Luken mukaan susien esiintyminen ja kannan kasvu painottuvat voimakkaasti länteen ja erityisesti Lounais-Suomeen. Susikanta on vahvassa kasvussa koko maassa.

– Susia on kaikkialla. Salon keskusta on susien ympäröimä, Varsinais-Suomen riistakeskuksen vs. riistapäällikkö Jörgen Hermansson sanoo.

Hermansson lisää, että käytännössä maakunnan alueella on 18 susilaumaa 18 susireviiristä. Salon sudet koostuvat neljästä susireviiristä.

Salon alueen susireviirit on nimetty Paimion, Somerniemen, Tenholan ja Bromarvin reviireiksi. Lisäksi Kemiönsaarella on nyt paikkansa vakiinnuttanut susireviiri.

– Voi hyvinkin sanoa, että Varsinais-Suomen manner on susia täynnä, Turun keskustaa lukuun ottamatta.

Sudet eivät kuitenkaan välitä maakunta- eikä kuntarajoista saati niille nimetyistä reviireistä. Hermanssonin mukaan on tarpeetonta takertua virallisiin reviirinnimiin ja -rajoihin.

– Reviirien nimet eivät ole oleellisia. Oleellista on se, että meillä oleva susikanta on kasvanut jo pitkään ja kasvaa edelleen. Reviirit pienenevät, ja susia on joka puolella maakuntaa, Hermansson sanoo.

Niinpä Paimion reviirin susia voidaan tavata Hajalassa, Vaskiolla, Halikossa ja Salossa. Tenholan ja Bromarvin sudet asuvat säännöllisesti myös Perniössä ja Kiskossa. Somerniemen sudet kulkevat myös pohjoisen ja itäisen Salon, Kiikalan, Kiskon ja Suomusjärven alueilla.

Hermansson pitää mahdollisena, että Paimion susireviirin ja Somerniemen susireviirin väliin voi hyvinkin muodostua uusi reviiri.

– Paimion ja Somerniemen reviirit ovat aika isoja ja alueella on paljon metsää. Salon pohjoispuolelle saattaa olla tilaa uudelle susireviirille, Hermansson sanoo.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) maaliskuussa 2025 päivitetty kartta kertoo uusimman susireviiritilanteen. Tässä kartta on rajattu Lounais-Suomeen. Salon seudun ja lähikuntien susien reviirit ovat kartalla 3. Raasepori, 4. Bromarv, 5. Kemiö, 6. Somerniemi ja 7. Paimio. Kartta: Luonnonvarakeskus (2025)

Viime vuoden kesäkuussa Varsinais-Suomessa eli Luken mukaan noin 64 susiyksilöä ja reviirejä oli 15. Tänä vuonna määrä on noussut Luken mukaan 93 suteen. Reviirejä on 15–18, mukaan luettuna maakuntarajojen molemmin puolin asuvat susilaumat.

Hermanssonin mukaan maakunta on käytännössä kokonaisuudessaan susireviirien peittämä.

Salon rajojen sisällä elää noin 30 sutta.

– Se on arvioni, joka perustuu siihen, että joka reviirissä on keskimäärin seitsemän sutta, ja siihen päälle vielä ylimaakunnallisten susireviirien sudet, Hermansson sanoo.

Talvella 2023 Varsinais-Suomessa oli 15 virallista reviiriä vieri vieressä, ja pentuja kaikissa, totesi Varsinais-Suomen riistakeskuksen vs. riistapäällikkö Jörgen Hermansson viime joulukuussa (SSS 3.12.2024). Hermansson ennusti tuolloin, että susien määrä maakunnassa kasvaa edelleen.

Arvio on osoittautunut oikeaksi.

– Meillä on runsaasti ravintoa: kauriit ja peurat pitävät lumettomista talvista, ja sudet seuraavat ravintoa, Hermansson sanoo.

Samalla reviirit edelleen pienenevät. Reviirirajojen määrittely on vain havaintojen perusteella mahdotonta. Hermansson muistuttaa, että reviirit määritellään aina ja vain DNA-näytteiden perusteella.

Jörgen Hermanssonin mukaan koko Varsinais-Suomi on jo täynnä susia. Hermansson kannattaa susikannan rajoittamista maakunnassa. SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Susien määrän kasvu ja susireviirien pieneneminen johtaa Hermanssonin mukaan vääjäämättä myös ihmisen ja suden kohtaamisten lisääntymiseen.

– Mitä enemmän reviirejä, sitä enemmän laumoja ja susia. Laumojen käyttäytymismallien kirjo on suurta, joten tulee väistämättä enemmän myös ei-toivottua käyttäytymistä. Vaikka sudet yleensä käyttäytyvät hyvin (eli välttelevät ihmisiä), pihakäyntien määrä kasvaa, Hermansson sanoo.

Mikäli tilanteeseen ei puututa, nykyisestä susitilanteesta tulee uusi normaali. Uutta normaalia kuvaa se, että viime vuonna maakunnassa ammuttiin luvallisesti kymmenen sutta näiden häiriökäytöksen takia.

Hermanssonin mukaan maa- ja metsätalousministeriön lakiluonnos mahdollistaisi tilanteeseen puuttumisen, ja näin tulisi myös toimia. Lausuntokierroksella olevan lain on tarkoitus astua voimaan ensi vuonna.

– Olen sitä mieltä, että susikantaa pitää rajoittaa, jotta reviirien määrä saataisiin laskuun. Sitten on keskustelun paikka, kuinka alas reviirien ja susien määrä halutaan. 10 vai 15 laumaa, se jää nähtäväksi. Kymmenenkin laumaa on edelleen paljon Varsinais-Suomen alueelle.

Hermanssonin mukaan on täysin mahdollista puuttua susikannan kasvuun kannanhoidollisella metsästyksellä.

– Näin voidaan varsin hyvin tehdä kestävällä tavalla. Susi ei missään nimessä ole nykyään Varsinais-Suomessa uhanalainen laji, Hermansson sanoo.