Joakim Kullas

Perussuomalaiset on jo aloittanut taustalla kampanjan hallitusta repivän työmarkkina-asian puolesta, kirjoittaa Iltalehden politiikan toimittaja Joakim Kullas.
Eilen klo 19:02


Perussuomalaiset rummuttavat nyt ay-liikkeen kanneoikeutta, johon työministeri Matias Marttinen ja kokoomus suhtautuvat nihkeästi. TIINA SOMERPURO
Kokoomuksen ja perussuomalaisten välille lyö nyt kiilaa erimielisyys ammattiyhdistysliikkeen kanneoikeudesta.
Keskustelu lähti liikkeelle, kun Suomessa uutisoitiin muun muassa Meyerin Turun telakalla tapahtuneista laiminlyönneistä. Työperäisen hyväksikäytön uhreiksi on monissa tapauksissa joutunut ulkomaalaisia työntekijöitä.
Oppositiosta ja ay-liikkeestä on vaadittu, että alipalkkaus pitäisi kriminalisoida ja ammattiyhdistyksille pitäisi säätää laki kanneoikeudesta. Sen avulla liitot voisivat puolustaa oikeudessa työperäisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneita työntekijöitä.
Oikeusministeri Leena Meri (ps) linjasi Iltalehden haastattelussa, että hän olisi henkilökohtaisesti valmis säätämään ammattiliitoille kanneoikeuden lakiin. Meri katsoi myös, että alipalkkauksen kriminalisointi ei ole mahdollista, jos samalla ei säädetä lakia minimipalkasta.
Iltalehden tietojen mukaan Meri ei kuitenkaan ole nostanut kanneoikeusasiaa esille ministeritasolla tai erityisavustajien piirissä, vaan toistaiseksi kyse on vain julkisesta puheesta.
Työministeri Matias Marttinen (kok) suhtautui nihkeästi kanneoikeuteen Ylen Ykkösaamussa lauantaina ja muistutti, että ay-liikkeellä on jo oikeus puolustaa työntekijöitä oikeudessa näiden omalla suostumuksella.
– Tämä muutos, mitä vasemmisto-oppositio nostaa esille, olisi aika merkittävä muutos meidän oikeusjärjestelmään ja siksi sitä täytyy kyllä hyvin harkiten käydä läpi, Marttinen sanoi.
Ay-liikkeen kanneoikeutta ei ole kirjattu hallitusohjelmaan, joten sen eteneminen tällä kaudella on epävarmaa.
Siitä huolimatta perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi Marttisen haastattelun jälkeen Iltalehdelle, ettei panisi pahaksi, jos asiaa lähdettäisiin selvittämään. Mäkelä ei myöskään tyrmännyt ajatusta alipalkkauksen kriminalisoinnista.
– Hallituskautta on kohtuullisen vähän jäljellä. Ihan uusien asioiden esille nostaminen voi olla hieman haastavaa, mutta en pitäisi pahana selvittämistä, Mäkelä sanoi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ei toistaiseksi ole kommentoinut sitä, haluaako perussuomalaiset edistää ay-liikkeen kanneoikeutta, alipalkkauksen kriminalisointia tai minimipalkan kirjaamista lakiin.
Purran kannanotto asian puolesta voisi johtaa siihen, että asiaa alettaisiin käsitellä hallituksessa ministeritasolla tai erityisavustajien kesken.
Perussuomalaiset on jo aloittanut viestintäkampanjan asian edistämiseksi.
Kansanedustajat Kaisa Garedew (ps) ja Sanna Antikainen (ps) ovat julkaisseet Facebookissa kuvan, jossa vaaditaan loppua ”työn halpuuttamiselle”. Julkaisussa vaaditaan korkeampia tulorajoja työperäiselle maahanmuutolle, alipalkkauksen kriminalisointia ja ammattiliittojen kanneoikeutta.
Ammattiliittojen kanneoikeus on ollut STT:n mukaan esillä jo puoliväliriihen neuvotteluiden aikaan. STT:n mukaan kokoomus ei lähtenyt keskustelemaan PS:n keinoista tiukempaan puuttumiseen työperäiseen hyväksikäyttöön ja katsoi, ettei tunnista asian olleen keväällä käsittelyssä.
Iltalehden tietojen mukaan perussuomalaiset nosti esille listansa harmaan talouden torjumiseksi puoliväliriihen neuvotteluissa, mutta kokoomus sivuutti sen.
IL:n tietojen mukaan perussuomalaisten rummutus ay-liikkeen kanneoikeudesta ärsyttää kokoomuksessa. Se nähdään spinnauksena ja SDP:n äänestäjien houkutteluna.
Kokoomuksen viesti on se, että työperäinen hyväksikäyttö on ongelma, mutta sitä ei haluta ratkaista kanneoikeudella tai alipalkkauksen kriminalisoinnilla.
Voi olla, että perussuomalaisissa on analysoitu oman hännän nostamisen tuoneen puolueelle lisää kannatusta. Viime viikolla Ylen gallupissa perussuomalaisten kannatus oli noussut 2,1 prosenttiyksikköä 14,9 prosenttiin.
Värikkään maahanmuuttokeskustelun lisäksi perussuomalaiset on ottanut yhteen kokoomuksen kanssa työmarkkina-asioissa. Alisuoriutuminen irtisanomisperusteena ja määräaikaisten työsopimusten ketjuttaminen eivät ole maistunut puolueelle.
Aihe on perussuomalaisille mehevä, koska puolueella on vahva kannatuspohja duunareissa ja monissa tapauksissa työelämän väärinkäytöksiin liittyy maahanmuuttajia.
Gallupit näyttävät paremmalta, joten sama linja jatkunee nyt ay-liikkeen kanneoikeuden osalta.