Suomen luontoa voisi hyödyntää matkailumarkkinoinnissa ja matkailutuotteiden kehittämisessä nykyistä laajemmin.

  • Majoitus on tärkeä osa matkailukokemusta, mutta se, mitä matkailija voi kohteessa tehdä ja kokea, on usein ratkaiseva tekijä matkapäätöksessä, sanoo MTK:n maaseutumatkailun asiantuntija Kimmo Aalto. Hänen mukaansa majoitusyrityksillä on vielä paljon mahdollisuuksia kehittää luontoaktiviteetteja ja niiden markkinointia.

Maaseutumatkailun palveluiden kehittämistä tehdään muun muassa ”Timanttiset aktiviteetit osana matkailuyritysten kasvupolkua” -hankkeessa, jota Lomalaidun ry ja Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset hallinnoivat.

  • Hankkeen tavoitteena on monipuolistaa maaseutumatkailua, lisätä verkostoitumista ja kehittää kestäviä luontopohjaisia palveluita. Erityisesti luonto- ja hyvinvointipalvelut, kuten retkeily, joogaretket ja Metsämieli-retket, ovat kasvattaneet suosiotaan, kertoo Lomalaidun ry:n projektipäällikkö Anne Mikkola.

Vastuullisuus ja turvallisuus yhä tärkeämpää

Timanttiset aktiviteetit -hankkeen lokakuussa 2024 tekemän alkukartoituksen mukaan maaseudun matkailuyritykset tekevät aktiivisesti yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa, ja yli puolet haluaa laajentaa luontoaktiviteettejaan. Kansainvälisille matkailijoille suunnatut palvelut nähdään myös suurena kehitysmahdollisuutena, jossa vastuullisuus ja turvallisuus ovat keskeisiä.

Suosituimpia maaseutumatkailuyritysten tarjoamia palveluita ovat mökkimajoitus (60 %), huonemajoitus (48 %), juhla- ja kokouspalvelut sekä erilaiset aktiviteetit, kuten kalastus, saunapalvelut ja luontoelämykset. Yrittäjistä 60 % tekee yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa, mikä vahvistaa verkostoitumisen merkitystä matkailukokemusten rikastuttamisessa.

Ohjelmapalveluyritysten puolella vahvimpia palveluja ovat opastetut luontoretket (70 %), sauna- ja hyvinvointipalvelut (67 %) sekä ruokailuelämykset, kuten eräkokkaus (41 %). Kehitystoiveina korostuivat luontopohjaiset hyvinvointi- ja hiljaisuuteen perustuvat rentoutusretket. Yhteistyö ja verkostojen rakentaminen majoituspalveluiden kanssa nähtiin keskeisenä keinona parantaa matkailupalvelujen vetovoimaisuutta ja houkutella kansainvälisiä asiakkaita.

Liite: Yhteenveto majoitus- ja ohjelmapalveluyrityksille suunnatusta Timanttiset aktiviteetit -hankkeen kyselystä  nettisivuillamme https://www.mtk.fi/-/luonto-matkailuvaltti

Katso myös:
www.timanttisetaktiviteetit.fi
Caprice Consulting Oy: Luontomatkailun osaajia tarvitaan – Outdoors Finland jalkauttaa matkailuosaamista
Visit Finland: Tunnista kohderyhmäsi, asiakkaasi ja vahvuutesi – Visit Finland

Lisätiedot:
Anne Mikkola, projektipäällikkö, Lomalaidun ry, anne.mikkola@lomalaidun.fi, 040 576 8982
Hanna Eronen, maisema-asiantuntija, Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, hanna.eronen@proagria.fi, 050 560 5987
Kimmo Aalto, asiantuntija, MTK ry, kimmo.aalto@mtk.fi, 040 179 1618