Sanna Marinin elämän viiden viime vuoden käänteitä käsitellään The New Yorker -lehden tuoreessa artikkelissa.


Sanna Marin oli vuosina 2020–2023 useiden kohujen keskipisteessä. Inka Soveri
Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin tulevaa kirjaa ja viimeisten vuosia kuulumisia käsiteltävä henkilöhaastattelu julkaistiin The New Yorker -lehdessä. Marin kertoo lehden toimittajalle, miltä Suomen johtaminen ja samanaikaiset kohut ovat tuntuneet ja mitä niistä on seurannut.
Laajan henkilöhaastattelun aikana Marin esittelee The New Yorker -lehden toimittajalle pääministerin virka-asuntoa Kesärantaa. Marin sai luvan hallitsevalta pääministeri Petteri Orpolta vierailla tiluksilla toimittajan kanssa Orpon ollessa työmatkalla.
Kesärannassa Marin ja toimittaja muistelivat Marinin ja hänen ex-aviomiehensä Markus Räikkösen häitä. Marin ja Räikkönen menivät naimisiin Kesärannan huvimajassa vuonna 2020.
Haastattelussa ja tulevassa Toivo on tekoja -kirjassaan Marin kertoo myös syyn, miksi pariskunta päätyi avioeroon toukokuussa 2023. Kirja julkaistaan marraskuussa.
– Muistan tarkalleen sen hetken, kun tajusin, että Markuksen ja minun välinen side on katkennut, kirjassa sanotaan The New Yorker -lehden mukaan.
Marin ja hänen ex-miehensä olivat katsoneet yhdessä Vallan linnake -sarjaa, jossa naispoliitikko nousee yllättäen pääministeriksi. Tilanne vaikeuttaa naispoliitikon ja hänen miehensä suhdetta.
– Kumpikaan meistä ei ymmärtänyt, miksi heidän piti uhrata parisuhde hänen uransa vuoksi? Nyt minä kuitenkin ymmärsin. Se ei ole tietoinen valinta. Se on vain elämää, Marin kertoo kirjassa lehden mukaan.
Marin kertoo haastattelussa, että osa parisuhteen ongelmista ja avioeroon johtaneista syistä saattoi liittyä puheeseen ja kommunikaatioon. Marin ja Räikkönen olivat keskustelleet suhteensa aikana paljon, jopa tuntikausia kerrallaan mistä tahansa. Marin ei kuitenkaan voinut puhua monista pääministerin työhön liittyvistä asioista kotona, sillä ne olivat salaisia.
Räikkönen ei halunnut kommentoida avioeroa lehdelle, mutta antoi kuitenkin kommentin nykyhetkeen liittyen. Marin ja Räikkönen kasvattavat yhdessä Emma-tytärtään, joka aloitti tänä syksynä koulun.
– On totta, että ennen kuin hänestä tuli pääministeri, puhuimme paljon, Räikkönen sanoo The New Yorkerille.
Lähde: The New Yorker