Tonnikalapurkkien hinta on viime vuosina heilunut reippaasti, ja nyt purkkien hinta uhkaa taas nousta.


Jos tonnikalapurkissa on MSC-merkki, kyseisen kalan alkuperä tunnetaan ja se on pyydetty MSC-sertifikaatin asettamien kestävyyskriteerien mukaisesti. MSC-sertifikaatin avulla pyritään kalastusta ohjaamaan kestävämpiä toimintatapoja. Adobe Stock / AOP
Purkkitonnikalan hinta nousi melkoisesti muutama vuosi sitten ja on mahdollista, että niin käy pian taas.
Tänä syksynäkin tonnikalan hinnat näyttävät jo hilautuneen ylöspäin.
Myyntipäällikkö Mikko Kovalainen S-ryhmän marketkaupasta kertoo, että havainnot tonnikalapurkkien hintojen kohoamisesta pitävät osin paikkaansa. Kovalainen kertaa, miten ja miksi tonnikalan hinta on viime vuosina heilunut reippaasti.
Purkkitonnikalan kysyntä kasvoi paljon koronapandemian alkuaikoina, kun purkkiruokaa ostettiin kotivaraksi. Suurta kysyntää seurasi purkkipula ja hintojen nousu.
– 2023 hinnat olivat todella korkealla, koska öljyn hinta oli noussut ja kalasaaliit olivat pieniä, Kovalainen kertoo.
Vuonna 2024 tonnikalasaaliit olivat taas hyviä. Purkitetun tonnikalan hinnat laskivat, ja sen ansiosta kulutus lähti viime vuoden lopussa nousuun.
Hinnannousu uhkaa
Tonnikalatilanne on jälleen hyvin erilainen kuin vuosi sitten.
– Tämänhetkinen ongelma on, että ei ole pystytty tuottamaan niin paljon tuotetta kuin kysyntää on, jolloin hinnat voivat kääntyä taas kasvuun, Kovalainen kertoo.
– Viimeisin tieto tonnikalasta on, että kalasaaliit ovat vähän pienempiä kuin edellisenä vuonna ja myös kalojen koko on pienempi kuin ennen.
Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, purkitetun tonnikalan hinta kääntyy taas nousuun.
– Tästä voi tehdä omia johtopäätöksiä, Kovalainen myötäilee merkkien lukemista.
K-ryhmän päivittäistavarakaupan säilykkeistä vastaava valikoimapäällikkö Marjo Jäske kertoo sähköpostitse, että tonnikalan hintojen muutokset johtuvat pakkausmateriaalin ja raaka-aineen hinnan vaihteluista sekä siirtymisestä MSC-sertifioituun raaka-aineeseen.
LUE MYÖSVedessä vai öljyssä?
Purkkitonnikalan hintaan vaikuttavat oleellisesti tonnikalasaaliiden ja yksittäisten kalojen koko, pakkausmateriaalien hinta sekä se, mihin nesteeseen kala on säilötty.
Halvinta on veteen purkitettu tonnikala.
Veteen säilötty tonnikala on yleensä aivan samaa tonnikalaa kuin vastaavan merkin öljyyn pakattu tonnikala. Maussa ja ravintosisällössä on kuitenkin isoja eroja.
Vedessä olevassa tonnikalassa on vähemmän rasvaa ja kaloreita kuin öljyssä olevassa. Öljytonnikalassa taas on usein enemmän makua kuin vesitonnikalassa.
Valtaosa tonnikalaa
Yksi tunnetuimpia purkkitonnikalan brändejä on Calvo, jota tuo maahan Alfmix.
– Tuotteen hintaan vaikuttaa myös myymälä, toteaa Alfmixin markkinointipäällikkö Jaana Länsimäki.
Purkkitonnikala on Suomessa S-ryhmän Kovalaisen mukaan melkein perusostoskorin tuote. Suosituinta on öljyyn säilötty tonnikala.
Kovalaisen mukaan eniten tonnikalan ostajia löytyy 45–55-vuotiaista.
Tonnikala on säilyttänyt suosikkiasemansa, vaikka ruokakaupoissa on nykyään tarjolla myös monia erilaisia kotimaisesta kalasta valmistettuja purkkikaloja.
– S-ryhmän ruokamarketeissa noin 90 prosenttia myydyistä kalasäilykkeistä on tonnikalaa, Kovalainen kertoo.
K-ryhmän Jäsken mukaan kuluttajat alkoivat suosia halvempaa purkkitonnikalaa vuoden 2022 syksystä alkaen.