Tietokirjailija ja toimittaja Kalle Virtapohja esiintyy torstaina 9. lokakuuta Klaukkalan kirjastossa luennolla, jonka aiheena on Tasavallan presidentti Alexander Stubb kirjailijana. Luento pohjautuu Virtapohjan tänä vuonna julkaistuun teokseen Alexander Stubb – Matka presidentiksi sekä Stubbin elokuun lopulla julkaistuun kirjaan Vallan kolmio.
Virtapohja kertoo kiinnostuksensa Stubbiin heränneen jo vuosia sitten. Hän on seurannut, miten urheilua intohimoisesti harrastaneesta pojasta kasvoi presidentti. Ensimmäinen henkilökohtainen kohtaaminen tapahtui Brysselissä vuonna 2002.
– Tapasin Stubbin Brysselissä, ja hän teki minuun vaikutuksen kyvyllään selittää EU:n järjestelmä ymmärrettävästi. Siitä lähtien olen seurannut hänen vaiheitaan, Virtapohja kertoo.
Stubb on kirjoittanut yli 300 artikkelia ja 20 kirjaa, mikä on Virtapohjan mukaan hieno saavutus.
– Stubbin artikkeleita on julkaistu myös Ruotsissa, Virossa ja Britanniassa. Hän on siis aidosti kansainvälinen vaikuttaja myös kirjoittajana, Virtapohja sanoo.
Erittäin suuren vaikutuksen Virtapohjaan teki se, miten paljon Stubb on kirjoittanut.
Stubbin on pitänyt kirjoittaa kirja moneen kertaan uudestaan.
– Aiheet eivät ole olleet helppoja, mutta hän on onnistunut kirjoittamaan kansankielisesti. Vallan kolmio on kirja, jota Stubb alkoi kirjoittaa ollessaan professorina Firenzessä.
Virtapohja uskoo, että kirjan tausta-ajatuksena oli toimia oppikirjakäytössä. Kirjasta uhkasi lopulta tulla ikuisuusprojekti, sillä korona, Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan sekä Suomen liittyminen Natoon tapahtuivat kirjoitusprojektin aikana.
– Stubbin on pitänyt kirjoittaa kirja moneen kertaan uudestaan. Hän kirjoitti sen ensin englanniksi, mutta kirjasta julkaistiin kuitenkin suomenkielinen versio. Englanninkielinen julkaistaan myöhemmin, Virtapohja tietää.
Virtapohjan mukaan Stubbin tyyli toimia ei ole perinteinen, sillä presidentti tykkää ryhmätyöstä.
– Vallan kolmiossakin on ollut mukana kansainvälinen tiimi. Ryhmätyönteko on selvästi Stubbille ominaista.
Klaukkalan kirjaston luennolle Virtapohja tuo mukanaan sekä oman että Stubbin viimeisimmän teoksen. Hänen mukaansa ne täydentävät toisiaan.
Lisäksi Virtapohja analysoi luennollaan Stubbin kirjoitustyyliä. Hän mainitsee illan aikana myös Emil Nestor Setälän, joka on sukua Stubbille. Setälä oli kielen- ja kansanrunoudentutkija sekä poliitikko. Virtapohja sanoo, että esille otetaan myös Stubbin aiemmin kirjoittamat kirjat.
– On hämmentävää, ettei meillä ole havahduttu siihen, miten merkittävä kirjailija Stubb on. Kaikki hänen kirjansa ovat enemmän tai vähemmän ryhmätyökirjoja, väitöskirjaa lukuun ottamatta, ja useat käsittelevät poliittisia ajankohtaisia aiheita. On yllättävää, ettei häntä pidetä kirjailijana, vaikka hän on kirjoittanut 20 kirjaa, Virtapohja hämmästelee.
Stubb on tullut tunnetuksi politiikan ja kirjojen lisäksi siitä, että hänellä on aina kolme pointtia. Virtapohjan mukaan tämä on iso viisaus.
– Viisasta on myös se, ettei hän pelkää toistaa samaa asiaa uudelleen toisessa kohdassa, vaan tuo monella foorumilla esiin saman asian.
Virtapohja on seurannut Stubbia pääasiassa toimittajana, mutta miten toimittajan ja tietokirjailijan roolit eroavat toisistaan, kun kohteena on tasavallan presidentti?
– Vaikka olen seurannut häntä toimittajana, niin sen jälkeen, kun kirjoitin kirjan Stubbista, huomaan puhuvani hänestä erittäin innostuneesti. Olen innostunut, koska olen vaikuttunut hänen kirjoistaan. Olen kuitenkin säilyttänyt toimittajan kriittisen katseen myös tietokirjailijana, Virtapohja sanoo.
Kalle Virtapohjan luento Tasavallan presidentti Alexander Stubb -kirjailijana, to 9.10. klo 18 Klaukkalan kirjastossa.
20
Alexander Stubb on kirjoittunut 20 kirjaa.