Ylen Radio 1 -kanavan aamuissa soikin nyt rytmikäs musiikki, kun puheohjelma Ykkösaamu siirtyi toiselle kanavalle. Ylen radiopäällikön mukaan on vielä liian aikaista arvioida, onko muutos onnistunut.
7.10. 15:30
Yle Radio 1:n aamulähetys uudistui maanantaina 6. lokakuuta. Nyt aamulähetyksessä kuunnellaan muun muassa kansanmusiikkia, kun ennen kanavalla kuultiin aamuisin Ykkösaamu-puheohjelma.
Muutos on kuohuttanut suomalaisia ja sosiaalisessa mediassa on laajasti hämmästelty sitä, miksi Ykkösaamu siirrettiin Radio Suomeen. Sekin on ihmetyttänyt, miksi kanavalla soitetaan nyt ”jumputusmusiikkia”.
– Koko kanava on nyt runneltu, kuuntelijat surevat somessa.
– Aivan käsittämätön muutos! Mihin tällä oikein pyritään? kuuntelijat kyselivät Facebookissa.
– Aivan järkyttävää. Yle Radio 1 on pilattu, Instagramissa harmiteltiin.
Lue lisää: Ylen radion aamulähetys järkytti kuuntelijat: ”Koko kanava on nyt runneltu”
Ylen radiopäällikkö Jonna Ferm kertoo Ilta-Sanomille, että radiokanavien muutoksista on tullut sekä kiittävää että kriittistä palautetta.
Fern kertoo radiomuutosten perustuvan Ylen yhteiseen strategiaan, mutta taustalla ovat myös Ylen leikkaukset.
– Radio on monelle tärkeä osa päivää ja sen rytmiä, siksi ymmärrän hyvin, että muutokset vaikuttavat suoraan arkeen ja voivat tuntua ikäviltä. Radio 1:n aamun on kuitenkin tarkoituskin kuulostaa erilaiselta kuin Ykkösaamun, sillä pyrimme tarjoamaan kuuntelijoillemme keskenään erilaisia vaihtoehtoja Ylen radiokanavilla, Fern viestittää Ilta-Sanomille.

– Radioiden muutokset perustuvat Ylen yhteiseen strategiaan, jota tarkastelemme säännöllisesti median muutosten ja Ylen tehtävän näkökulmasta. Tämän lisäksi olemme joutuneet tekemään sopeutuksia, joita parlamentaarinen työryhmä meille määritti, Jonna Ferm sanoo. Kuva: Emmi Korhonen
Kuuntelijoita harmittava Ykkösaamun siirtyminen Radio Suomen taajuuksille liittyy Fernin mukaan kanavien profilointiin.
– Yle Radio Suomi on ajan tasalla pysymisen kanava niin valtakunnallisissa kuin alueellisissa asioissa, ja Yle Radio 1 tarjoilee laajasti kulttuuria ja kiinnostavia puheohjelmia, Fern kuvailee.
– Ykkösaamuhan tulee edelleen joka arkiaamu samaan aikaan kuin ennenkin, lähettävä kanava on vain vaihtunut uutis- ja ajankohtaisohjelmien pääkanavaksi.
Onko ohjelmauudistus Ylen näkökulmasta onnistunut?
– Uudistusten onnistumisessa punnitsemme aina sekä yleisöpalautetta, kuuntelijalukuja sekä Ylen kokonaistarjontaa. Vielä on liian aikaista tehdä arvioita, Fern sanoo.