Lauri Tanskanen sai syöpädiagnoosin vuonna 2016.

Henna Tanskanen saapui Cancel-elokuvan ensi-iltaan. Petri Anikari

Näyttelijä Henna Tanskanen saapui punaiselle matolle Tuukka Temosen Cancel-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan.

Tanskanen kertoi punaisella matolla puolisonsa, näyttelijä Lauri Tanskasen tilanteesta. Lauri sai vuonna 2016 syöpädiagnoosin, kun hänen paksusuolestaan löydettiin primäärikasvain.

Tanskanen toteaa Iltalehdelle, että hänen miehensä tilanne on tällä hetkellä hyvä.

– Laurilla on sellainen tilanne, että voimme huomenna lähteä reilaamaan kohti Italiaa. Aivan ihana aika, Tanskanen kertoi hymy huulillaan.

Tanskanen kertoo, että matkaa on odotettu paljon. Maata pitkin matkustaminen on perheelle tuttua ennestään. Reissuun on tarkoitus suunnata muutamaksi viikoksi.

– Lapset ovat tottuneet siihen, että pitää kantaa tavaroita, kestää jännittäviä yöjunia ja joskus ehkä odotella jossain asemalla. Suosittelen myös perheellisiä kokeilemaan tätä matkustustapaa, Tanskanen kertoo.

Tanskaset kuvasivat Sisarukset-elokuvaa, kun tieto Laurin syöpädiagnoosista tuli. Lauri Tanskanen puhui syöpädiagnoosistaan ja elokuvan kuvauksista Iltalehdelle elokuvan kutsuvierasensi-illassa.

– Kun sain syöpädiagnoosin, olin monessa projektissa mukana, mutta ne kaikki keskeytyivät syövän takia. Meidän työryhmämme lähti kuitenkin tekemään minun kanssani töitä ja tätä matkaa. Ja onneksi lähtivät, sillä nyt olemme tässä, Lauri kertoi.

Elokuvassa kuvattiin toisenlaista syöpänarratiivia.

– Tässä elokuvassa olemme saaneet itse pitää kiinni siitä, mitä syöpä tässä tarinassa tarkoittaa. Hahmon tarina jatkuu ja hän elää, se on se asia, mikä meidän kokemuksemme oikeastakin elämästä on, Henna kuvasi.