Junaliikenne on toistaiseksi keskeytynyt henkilöonnettomuuden vuoksi välillä Jämsä–Jyväskylä, kertoo VR.

Pelastuslaitoksen mukaan henkilö on jäänyt junan alle Sääksjärven alikulkutunnelin pohjoispuolella.

Keskiviikkoaamuna Keski-Suomen pelastuslaitokselle tuli keskisuuren vasteen hälytys raideliikenneonnettomuudesta Jyväskylässä.

– Ei ole mitään suistumista, joten tilanne on aika rauhallinen. Meillä on toiminta käynnissä, mutta loppupuolella, päivystävä palomestari Jukka Järvinen kertoi hieman ennen puolta kymmentä.

Yhdeksän aikoihin kohteessa oli päivystävän palomestarin mukaan kaksi yksikköä.

– Meidän puolesta ei mene kovin pitkään. Näyttää siltä, että isompaa liikenne-estettä ei tulisi.

Uutinen päivittyy.