Venäjä on ryhtynyt estämään ulkomaisten mobiililiittymien liikennettä. Asiasta kertovat esimerkiksi Liettuan yleisradioyhtiö LRT, tietoturvayhtiö Recorded Future sekä Suomen liikennevirasto Traficom.

Traficomin tietojen mukaan suomalaisoperaattoreiden asiakkaiden verkkovierailu eli roaming toimii Venäjällä puutteellisesti, jolloin asiakkaat eivät pysty käyttämään mobiilidatayhteyttä eikä siihen perustuvia palveluita, esimerkiksi internetpalveluita tai mobiiliyhteyttä käyttäviä viestisovelluksia. Tämä tarkoittaa, että Whatsapp, Telegram, sähköposti tai mikään muukaan internetiä tarvitseva palvelu ei toimi vaikka sitä ei olisi Venäjällä muuten kielletty. Kun internet-yhteyttä ei ole, ei sitä voi käyttää.

Traficomin mukaan mobiilidatayhteys voi kuitenkin toimia ajoittain. Myös tekstiviestipalveluissa voi esiintyä häiriöitä. Traficomin liettualainen vastinpari RRT taas kertoo, että tekstiviestit on mobiilidatan tapaan estetty täysin.

Recored Future ja venäläinen verkkopalveluiden toimivuutta monitoroiva Na Svjazi -järjestö kertovat, että uuden säännön mukaan kaikista venäläisiin operaattoriverkkoihin liittyvistä ulkomaisista liittymistä katkaistaan mobiilidatayhteys ensimmäiseksi vuorokaudeksi.

Ensimmäisten 24 tunnin jälkeen internet ja tekstiviestit toimivat uudelleen automaattisesti. Ulkomaisten operaattoreiden mukaan internet estetään uudelleen, jos toimintaa ei ole kolmeen päivään, ja esto poistetaan 24 tunnin kuluttua toiminnan palaamisesta.

Tiistaina Venäjä ei ollut ilmoittanut asiasta mitään virallista reittiä, mutta asiasta kerrottiin useiden Venäjän naapurimaiden, esimerkiksi Valko-Venäjän matkapuhelinoperaattorien sivuilla.

Tällä menettelyllä ei yritetä kiusata niitä ulkomaalaisia jotka Venäjälle vielä pääsevät, vaan torjua Ukrainan drooneja jotka käyttävät ulkomaisia sim-kortteja ja niiden mobiilidatayhteyttä ohjaukseensa matkalla tuholamaan venäläisiä kohteita. Monet hyökkäyslennokit käyttävät mobiili-internetiä lentämisen säätelyyn ja tiedonsiirtoon.

Toisaalta: myös venäläiset hyökkäysdroonit käyttävät ulkomaisia sim-kortteja.

Puolalainen konkaritoimittaja sai heinäkuussa haltuunsa ukrainalaisten laatiman raportin, joka nousi puheenaiheeksi sen jälkeen kun syyskuussa Puolaan lensi useita venäläisiä hyökkäyslennokkeja. Raportin mukaan  ukrainalaiset olivat löytäneet alas ampumistaan venäläisdrooneista 4G-verkkoihin yhdistäviä laitteita, jotka toimivat puolalaisilla ja liettualaisilla sim-korteilla. Raportissa oli kuvat löydetyistä puolalaisen T-Mobilen ja liettualaisen Pildykin sim-korteista. Raportissa ilmoitettiin selväsanaisesti, että sillä halutaan varoittaa kumppanimaita Puolaa ja Liettuaa. Sim-kortteja kuvailtiin merkiksi siitä että Venäjä on aloittanut käytännön valmistelut lennättääkseen droonejaan Puolan ja Liettuan ilmatilassa.

Venäjällä toimivat siis nyt edelleen venäläiset sim-kortit. Venäjä tosin on yrittänyt tehdä parhaansa niiden hankkimisen vaikeuttamiseksi: esimerkiksi ulkomaan kansalainen ei voi tilata korttia verkon tai mobiilioperaattorin sovelluksen kautta. Sen voi ostaa vain henkilökohtaisesti mobiilioperaattorin myymälästä.

Venäjällä paikallisviranomaiset ovat katkoneet mobiiliverkkoyhteyksiä myös siten, että sen käyttö on katkaistu ihan kaikilta sim-kortin alkuperämaasta riippumatta. Na Svjazi -projekti on laskenut, että heinä-elokuussa katkoja oli yli 2000. Heidän mukaansa määrä kolminkertaistui kesäkuusta. Internet-katkokset lamauttavat kassakoneita, estävät bussimatkustajia käyttämästä matkakortteja ja taksikuskeja paikantamasta osoitteita.

Katkokset lisäävät Venäjän sotatalouden haasteita, joka osoittaa rasituksen merkkejä vuosia jatkuneiden länsimaiden pakotteiden jälkeen. Yritykset kamppailivat toimitusketjujen häiriöiden ja ennätyskorkojen kanssa jo kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Internet Protection Societyn laskelman mukaan yksi vuorokausi ilman internetiä maksaa Venäjälle 46,4 miljardia ruplaa eli lähes 550 miljoonaa dollaria. Yksistään pääkaupunki Moskovalle päivä ilman nettiä kustantaa 9,6 miljardia ruplaa eli noin 114 miljoonaa dollaria.

Poimintoja videosisällöistämme