Muutosneuvottelut koskivat noin 390 henkilöä. Jatkossa MTV panostaa etenkin liikkuvaan kuvaan.

MTV uutisten studio Vallilassa.

Avaa kuvien katselu

MTV:n pääkonttori sijaitsee Helsingin Vallilassa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Mediayhtiö MTV:n muutosneuvottelut ovat päättyneet, yhtiö kertoo verkkosivuillaan.

Muutosneuvotteluiden lopullinen vähennystarve on 35 työntekijää. MTV:n mukaan tämä voi muuttua vielä, ellei tarjottuja uusia työtehtäviä oteta vastaan.

MTV:n ohjelmatyöntekijöiden luottamushenkilö Petteri Savolainen kertoo, että kymmenen irtisanomista osuu uutispuolelle. MTV kertoo panostavansa tulevaisuudessa etenkin Katsomo-suoratoistopalveluun ja liikkuvan kuvan sisältöihin.

– Työnantaja kovasti terhensi sitä, että käännetään laivaa Katsomon suuntaan. Kyllä irtisanomisuhka ja irtisanomiset kohdistuvat enemmän kirjoittavan nettipuolen porukkaan, Savolainen sanoo.

Tiedotteessaan MTV kertoo myös, että viikonloppujen uutislähetyksissä luovutaan kahdesta uutisankkurista.

Muutosneuvottelut koskivat koko MTV Oy:tä eli noin 390 henkilöä.

Savolainen kertoo, että kolmiviikkoiset neuvottelut sujuivat ilman eripuraa. Hänen mukaansa seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana organisaatio laitetaan kuntoon.

– Luottamushenkilön näkökulmasta toivon, että strategiset muutokset ovat oikeansuuntaisia.

Yle ei ole vielä tavoittanut MTV:n toimitusjohtajaa Johannes Leppästä kommentoimaan muutosneuvottelujen päättymistä.

Muutosneuvotteluista tiedotettiin syyskuun alussa. Tuolloin arvioitiin, että neuvottelut voivat johtaa noin 45 työntekijän irtisanomiseen. MTV:n mukaan alkuperäistä vähennystarvetta saatiin pienennettyä löytämällä henkilöstön kanssa vaihtoehtoisia ratkaisuehdotuksia.

MTV:n muutosneuvottelut käynnistettiin taloudellisista, tuotannollisista sekä toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä.