Business Finlandin uusi organisaatio aloittaa vuodenvaihteen jälkeen, jolloin ulkomaanverkosto siirtyy ulkoministeriön alaisuuteen.

Organisaatiouudistus. Business Finlandin uusi organisaatio aloittaa vuodenvaihteen jälkeen. Muutosneuvotteluissa 46 työntekijää on päätetty irtisanoa.

Rahoitus- ja kansainvälistymispalveluita tarjoava julkisorganisaatio Business Finland irtisanoo 46 työntekijää päättyneiden muutosneuvottelujensa seurauksena.

Neuvottelut alkoivat 25. elokuuta, ja alustava arvio oli, että irtisanomisia olisi tullut enintään 65 ja olennaisia muutoksia työsopimuksen ehtoihin noin sadalle henkilölle.

Neuvottelujen taustalla on Business Finlandin laajempi uudistuminen, johon liittyy organisaatiouudistus, strategiauudistus ja valtion tuottavuusohjelma.

– Päätökset eivät ole olleet helppoja. Ne on kuitenkin tehty perusteellisen arvioinnin pohjalta, ja niiden tavoitteena on ollut Business Finlandin toiminnan ja tulevaisuuden edellytysten vahvistaminen, toteaa Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen tiedotteessa.

Business Finland uusi organisaatio aloittaa tammikuussa 2026. Samaan aikaan käynnistyy Business Finlandin uusi strategiakausi. Business Finlandin vienninedistämiseen keskittyvä ulkomaanverkosto siirretään samaan aikaan ulkoministeriön alle.

– Uudessa strategiassamme perustehtävämme pysyy ennallaan. Autamme jatkossakin suomalaisia yrityksiä kasvamaan ja uudistumaan, luomme Suomeen vaurautta ja edistämme osaamisen leviämistä yhteiskunnassa, Noponen sanoo.

Business Finland tiedottaa, että irtisanottavista 17 työskentelee Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandissa ja 29 Business Finland Oy:ssä.

Lisäksi olennaisia muutoksia työtehtäviin ja työsopimuksen ehtoihin tulee Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandissa 48:lle ja Business Finland Oy:ssä 10 henkilölle. Vähäisempiä työnjohdollisia tehtävämuutoksia kohdistuu noin 150 henkilöön, joista 130 työskentelee Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandissa ja 20 Business Finland Oy:ssä, tiedotteessa kerrotaan.

Business Finlandin organisaatiossa on nykyisellään noin 650 työntekijää. Toimipisteitä on 37 maassa ja Suomessa 16 toimipaikkaa.

Juttu on julkaistu ensin Kauppalehdessä.