MTV Uutisten vastaava päätoimittaja kommentoi Iltalehdelle muutosta uutisankkureiden määrään viikonloppuisin.

MTV:n uutiset kokevat historiallisen muutoksen muutosneuvotteluiden myötä. Joona Rissanen

MTV tiedotti aiemmin keskiviikkona muutosneuvotteluidensa päättymisestä.

MTV ilmoitti päättäneensä muutosneuvotteluiden aikana luopua viikonloppujen uutislähetyksissään kahden uutisankkurin mallista. Muutos koskee viikonlopun Seitsemän uutisia ja Kymmenen uutisia.

Kyseessä on historiallinen muutos, sillä Kymmenen uutisia on juontanut sen koko historian ajan MTV:llä lähes aina kaksi uutisankkuria. Samoin Seitsemän uutisia vuodesta 1998 lähtien.

Nyt MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Tomi Einonen kommentoi asiaa tarkemmin Iltalehdelle.

– Olemme jo vuosikausia tehneet esimerkiksi joulun ja juhannuksen lähetykset yhdellä uutisankkurilla. Maanantaista perjantaihin ankkureita on kaksi, kuten tälläkin hetkellä, Einonen kertoo.

– Viikonlopun lähetykset ovat myös arjen lähetyksiä huomattavasti lyhemmät eli työmäärä on vähäisempi, hän sanoo.

Kymmenen uutisia on juontanut sen koko historian ajan MTV:llä aina kaksi uutisankkuria. Kuvassa Jan Andersson ja Maija Lehmusvirta. MTV

MTV kertoi muutoksen mahdollistavan sen, että MTV:ltä tuttuja ankkureita nähdään jatkossa monipuolisesti aamusta iltaan. Einonen kertoo, mitä tämä tarkoittaa käytännössä.

– Katsomo-sisältöä tulee jatkossa aiempaa enemmän, ja jo tälläkin hetkellä kaikki Maikkarin uutis- ja ajankohtaissisällöt löytyvät Katsomosta, Einonen avaa.

– Kokonaan uutena tuomme arki-iltoihin Seitsemän uutisten perään Katsomossa nähtävän Asian ytimessä -ohjelman, joka syventää ja taustoittaa päivän puheenaihetta tai -aiheita, hän jatkaa.

MTV aikoo myös pidentää Huomenta Suomi -aamuohjelman lähetyksiä kello 12 asti. Aiemmin ohjelma on päättynyt kello 10. Einonen lupaa, että he tuovat kaksi tuntia pidempään ohjelmaan lisää kiinnostavaa sisältöä.

– Varsinkin lähellä ihmisten arkea olevat asiat ja sisällöt kiinnostavat kovien uutisten vastapainoksi. Tähän kysyntään pyrimme ennen kaikkea vastaamaan, hän kertoo.

MTV ilmoitti, että muutosneuvotteluiden lopputuloksena henkilöstön vähennystarve on 35. Määrä voi muuttua vielä, ellei tarjottuja uusia työtehtäviä oteta vastaan. Muutosneuvottelut koskivat koko MTV Oy:tä eli noin 390:tä henkilöä.

Iltalehti tavoitteli MTV:n tunnettuja uutisankkureita kommentoimaan ohjelmiin tehtäviä muutoksia, mutta kaikki kieltäytyivät välittömästi. Mikko Hyytiä, Jaakko Loikkanen ja Shahin Doagu totesivat, ettei heillä ole asiasta mitään kommentoitavaa.

MTV:n Kymmenen Uutisilla on pitkä historia. Kauppalehti/Ari LeppŠ