Julia ja Arttu eivät tapaa muita osallistujia. VARO JUONIPALJASTUKSIA!


Pariskunnat viettävät yhteistä kesäpäivää erilaisten tehtävien ja keskusteluiden merkeissä. MTV
Ensitreffit alttarilla -ohjelman kahdeksannessa jaksossa vietetään kaikkien avioparien yhteistä parisuhdeleiriä. Jakso tulee katsottavaksi MTV Katsomo+ -palveluun 9. lokakuuta, ja televisiosta se esitetään 23. lokakuuta.
Jakson alussa parit saavat asiantuntijoilta tekstiviestillä kutsun yhteiseen tapaamiseen. Iina ja Mikko ovat tapaamisesta innoissaan.
– Tämänkaltainen yhteistapaaminen järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Sen tarkoituksena on tuoda pareille vertaistukea, mutta myös antaa sellaisia täsmäoppeja, joita he voivat hyödyntää suhteen jatkuessa, asiantuntija Hanna Myllymaa kertoo jaksossa.
Mikko kertoo jaksossa odottavansa tapaamista erityisesti muiden parien tilanteen vuoksi.
– Itselleni on sattunut hyvä mätsi, joten mietin, onko muilla sitten niin ja onko siellä jotain syitä, miksi on tai miksi ei, Mikko pohtii jaksossa.
Yksi pareista ei kuitenkaan osallistu parisuhdeleirille ollenkaan. Julia ilmoitti ohjelman seitsemännessä jaksossa eroavansa Artusta, ja tämän takia heitä ei nähdä leirillä.
– Jotenkin tuntuu, että sieltä häämatkasta alkaen on ollut kaikenlaista haastetta. Olemme Iida sinun kanssasi olleet molemmat yhteydessä heihin, Myllymaa kertoo jaksossa.
– Suurin haaste tällä hetkellä on, että Arttu ei pysty kuulemaan Julian asettamaa rajaa ja tulee toistuvasti astuneeksi sen yli tahtomattaan. Pyytää kyllä anteeksi, ottaa vastuun, mutta se sama toistuu uudelleen ja uudelleen, jolloin se tilanne on todella kivulias, asiantuntija Iida Mäkikallio avaa.
Asiantuntijat tekivät päätöksen Julian ja Artun puolesta.
– Ajattelen tässä kohtaa, että ryhmätyöskentely ei välttämättä palvele heitä parhaiten, Mäkikallio lisää.
– Koemme, että he tarvitsevat enemmän aikaa ja rauhaa yksilölliseen asioiden työstöön, Myllymaa summaa.
Jaksossa ei nähdä Juliaa ja Arttua lainkaan. Jaksosta ei myöskään käy ilmi, mitä he ajattelevat siitä, etteivät he osallistu parisuhdeleirille muiden parien kanssa.
Ensitreffit alttarilla -ohjelma MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa torstaisin kello 21. Katso kaikki ohjelmatiedot ja lähetysajat Telkusta.
Julia ei halunnut jatkaa suhdettaan Artun kanssa. MTV